Birger Brunila, Herttoniemen kaavoittaja

161
Hiihtomaentie, Herttoniemi, kuva Raimo Mäkelä
Hiihtomaentie, Herttoniemi, kuva Raimo Mäkelä

Birger Brunila oli yksi niistä neljästä arkkitehdistä, jotka vaikuttivat voimakkaimmin Helsingin ja muuhunkin kaupunkisuunnitteluun itsenäisyyden ajan alusta 1900-luvun puoliväliin. Eliel Saarinen ja Bertel Jung olivat visionäärisiä suunnittelijoita. Otto-Iivari Meurman vei perinnettä eteenpäin ja opetti tulevia arkkitehtipolvia. Birger Brunila taas oli toteuttaja ja perinteen kantaja
omassa suunnittelu-, kirjoittamis- ja johtamistyössään.

Kauppaneuvos Julius Tallberg oli kaukokatseinen kaupunkipoliitikko, motivaattori ja rahoittaja, joka laittoi nelikon liikkeelle.
Nelikon työskentely monissa eri rooleissa toistensa kanssa 1910-luvulla kantoi Helsingin kaupunkisuunnittelussa Birger Brunilan eläkkeelle lähtöön asti vuonna 1948. Herttoniemen kaava oli Brunilan viimeisimpiä suunnittelutöitä.

Herttoniemen asemakaava

Birger Brunila

Helsinki oli kasvanut vuosisadan alussa kohisten. Kaupunki osti vähitellen useimmat Helsingin seudun kartanot ajatellen tulevaisuuttaan. Vuosina 1919–1920 ostettiin Herttoniemen kartano ja vuonna 1927 Kulosaaren kartano. Sekin sijaitsi suureksi osaksi Herttoniemen maantieteellisellä niemellä.

Herttoniemen hahmo jo vuoden 1915 Saarisen suunnitelmassa vaikuttaa tutulta.

Keskellä niemeä oli teollisuusalue ratoineen. Rannalle sijoittuu öljysatama. Suunnitellusta tiestä ja teollisuusalueesta asuinalueen erottaa syvä kasvillisuuden suoja-alue.

Helsingin ja Porvoon välinen maantie rakennettiin 1930-luvulla. Helsingin kaupunki rakensi tien Kulosaaren ja Herttoniemen kohdalla. ”Herttoniemen Bulevardin” ajokaistoja erottivat vihervyöhykkeet ja väylää reunustivat pyörätiet. Tulevan asuinalueen rajasi teollisuusalueesta ja tiestä leveä puistovyöhyke. (Tämä puisto tuhoutui sittemmin Itäväylän myötä.)

Herttoniemen maantieteellisen niemen keskeisimmät kaavat hahmoteltiin noilta perusteilta 1930 ja 1940-luvulla Birger Brunilan johdolla. Asuinalueen kaava vahvistettiin vuonna 1946.

Herttoniemeläiset voivat nauttia asuntojen valoisuudesta sekä intiimeistä ja usein pitkistä näkymistä pihojen yli ja puistoihin. Vaihtelevat maaston muodot ovat olennainen osa rakennetunkin kaupungin luonnetta. Kallioille pääsee kiipeämään ja niiltä
avautuu hienoja näkymiä. Kaiken tämän on saanut aikaan Birger Brunila, joka kaavaa piirtäessään sijoitti talot huolella maaston muotoja kunnioittaen.

Kasvu arkkitehdiksi


Birger Brunila (1882–1979) kasvoi Kotkan Hietasessa johtaja, konsuli Daniel Brunilan ja hänen vaimonsa Idan perheessä. Bruniloitten yhdestätoista lapsesta vain neljä eli aikuisikään saakka. Kahdeksanvuotiaana Birger perheineen muutti Viipuriin.

Lapsena Birger pääsi käymään Helsingissä ja kesällä vuonna 1898 hän matkusti Lontooseen. Paluumatka kulki Kööpenhaminan kautta. Kaupunki teki Birgeriin jopa paremman vaikutelman kuin Lontoo. Matkoillaan poika kiinnitti huomiota kaupunkien luonteeseen ja kaupunkisuunnitteluun. Hän tiesi jo varhain, että haluaa arkkitehdiksi.

Valmistuttuaan vuonna 1905 Polyteknisestä opistosta Birger Brunilalla oli mahdollisuus tehdä perheensä kustantama laaja tutustumismatka Englantiin ja Keski-Eurooppaan, mm. Hollantiin. Tuolloin hän sai elämänikäisiä vaikutteita puutarhakaupunkiaatteesta ja työväenasumisproblematiikasta.

Ammatillinen toiminta

Kansainväliset vaikutteet ja kansainvälisyys pysyivät tärkeinä Birger Brunilalle. Hän matkusti laajasti myöhemminkin Euroopassa ja hänen ammatilliset suhteensa etenkin Pohjoismaihin olivat läheiset.

Brunila oli herrasmies, loistava kielitaitoinen seuramies ja tilaisuuksien järjestäjä. Tästä hyötyivät sekä työelämä, ystävät, että suuri lämmin sukuyhteisö ja kaksilapsinen perhe. Hän oli myös kirjallinen alansa vaikuttaja toimiessaan 1912–1929 ”Arkkitekten/
Arkkitehti”-lehden
toimittajana, alkuun päätoimittajanakin.

Birger Brunila työskenteli aluksi itsenäisenä suunnittelijana mm. W.G.Palmqvistin ja Gustaf Nyströmin kanssa. Vuodesta 1907 vuoteen 1912 hän toimi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin assistenttina ja omassa toimistossaan arkkitehtina.

Vuonna 1912 Brunilasta tuli Helsingin ensimmäisen asemakaavaarkkitehdin, Bertel Jungin apulainen ja 1.2.1917 Jungin seuraaja kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Brunila jatkoi rakastamaansa kaupunkisuunnittelua eläkkeelle siirtymisensä jälkeen. Muistelmissaan Birger Brunila huomautti nähneensä valmiina kaikki ne projektit, joiden parissa hän työskenteli. Toisin kuin talonrakentajalle, tämä on kaupunkisuunnittelijalle harvinainen tilinpäätös. Vain keskustasuunnitelma jäi Brunilan aikana toteutumatta.

Brunila: kaupunki on olemassa asukkaita varten


Birger Brunila piti asemakaavatyötä innostavana ja tavattoman tärkeänä. Vuonna 1945 hän kirjoitti kaavoituksen ajankohtaisista haasteista julkaisussaan ”Suur-Helsingin asemakaavakysymyksiä”. Hän huomautti pyrkimyksestä luoda terveellisempiä
ja valoisampia asuntoja kuin tiheään rakennettu suurkaupunki tarjoaa.

Asemakaavasuunnittelussa tuli olla lähtökohtana ihmiset ja heidän tarpeensa. Brunila totesi, että kaupunki on olemassa asukkaita varten eikä päinvastoin.

Hän painotti asuntoalueiden tarkoituksenmukaista, taloudellista ja kaunista muodostelua. Sen seurauksena asuntoalueet saavat avonaisemman, vapaamman leiman ja leviävät yhä kauemmaksi kaupungin keskustasta.

Brunila tiesi, ettei kaavoitus ole helppoa. Hän korosti kaikkien osapuolien mukaanottoa: ”Mutta samalla voi kehityksen nopea kulku täysin muuttaa jo valmiiksi laaditut suunnitelmat ja aikaansaada uusia arvaamattomia vaikeuksia. Vain kaikkien asiasta kiinnostuneiden voimien yhteistyöllä on mahdollista saavuttaa hyvä tulos ja luoda yhdyskunnan tulevaisuudelle luja perusta.
Teknikot eivät voi yksin ohjata kehitystä, siihen tarvitaan myöskin viranomaisten, maanomistajien, jopa koko yhteiskunnan tuki.”

Muistelmiensa lopuksi Brunila jättää perintönään jälkipolville kaupunkinäkemyksensä: ”On luonnollista, että kaupungin täytyy kasvaa, mutta se ei saa kehittyä ylikansoitetuksi metropoliksi, jota vallitsevat pelottavat kerrostalot ja katukuilut, joissa hälyisä liikenne tukahduttaa kaiken viihtyisyyden. Kaupungin täytyy päinvastoin muodostaa harmoninen organismi läheisessä yhteydessä luontoon, yhteisö, jossa elämänrytmi on rauhallinen ja jossa yksittäiset ihmiset tuntevat olevansa kotona. Se vanha miljöö, jonka
olemme saaneet perintönä, pitää ilman ehtoja pelastaa.”


Lähteet:
• Birger Brunila: Arkitekter och Annat Folk, Hki 1966 = m
• Suur-Helsingin asemakaavakysymyksiä, Hki 1945 = SHak
• Arkkitehtuurimuseo-arkkitehtiesittelyt
• Suomalaisuuden Kirjallisuuden Seura, Biografiakeskus 17.2.2003
• Herttoniemeläinen 22.8.2005

Teksti: Leena Vallinkoski-Sipilä

Julkaistu Herttoniemeläinen-lehdessä