merisalo_packalen_hiltunen.jpg

Herttoniemi-päivää 2008 vietettiin iloisissa merkeissä

Sunnuntaina 7.9. vietettiin Herttoniemi-päivää perinteisin menoin. Päivä alkoi 
messulla Herttoniemen kirkossa ja jatkui Länsi-Herttoniemen liikuntapuistossa.
Väkeä kerääntyi usea sata henkeä seuraamaan lasten juoksukilpailua, musiikkiesityksiä
ja Herttoniemi-seuran tervehdystä.

Kaupunginmuseon johtaja Tiina Merisalo, taustalla FM Eva Packalen ja
Herttoniemi-seuran puheenjohtaja Seppo Hiltunen

Herttoniemi-seuran lausunto Länsi-Herttoniemen täydennysrakentamisen asemakaavan muutoksen 28.2.2018 päivitettyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan

Oas 1131-01/18 1 (7)
Hankenro 1503_1

Kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas Länsi-Herttoniemi on hyvin säilynyt, viihtyisä 1950-luvulla rakennettu puutarhakaupunginosa Sillä on laajempaa merkitystä osana suomalaisen modernin arkkitehtuurin historiaa. Alue liittyy saumattomasti Vanhankaupunginlahden virkistys- ja
luonnonsuojelualueisiin. Herttoniemi-seura haluaa tuoda tällä kaavamielipiteellä esiin huolensa alueen täydennysrakentamisesta. Seura on antanut lausunnon saman alueen aiemmasta OAS:sta v. 2014. Lausunto on edelleen ajankohtainen, emmekä toista kaikkea siinä sanottua tässä.
http://www.herttoniemi.fi/herttoniemi-seura/kannanotot/3092-lansi-herttoniemen-asemakaavan-muutos-
taydennysrakentaminen

Mielipide Kivinokan asemakaavaluonnokseen

Herttoniemi-seura kiittää kaupunkisuunnittelijoita siitä, että joissain asioissa aiempi lausuntomme on otettu huomioon. Erityisen suuren kiitoksen ansaitsee, että Kivinokan vanhan metsän luonnonsuojelualueen läpi ei aiota vetää rantareittiä. Vanhan metsän alueella on myös havaittavissa kulunohjausta kaatuneiden...

Mielipide Herttoniemen aluesuunnitelmaan

Herttoniemi-seuran mielipide aluesuunnitelmaan on nähtävissä osoitteessa https://drive.google.com/file/d/1KCc-JP3PChI9BJoPrDIbIjQUa1O48UiH/view?usp=sharing.

Herttoniemen kyläjuhlat 2013

Tiistai, keskiviikko tai torstai   Kettutien palvelutalo • Hääppösten “Tarinat soikoon” -konsertti vain palvelutalon asukkaille Perjantai 6.9 Herttoniemen kirjasto, Kettutie 8 • 12.00 - 15.00 e-aineisto (sähköiset kirjat ja lehdet) tutuksi ...