Herttoniemi Taatan iltaruskon paikka

Tuula Kasanen

Herttoniemessä on asunut monta kuuluisuutta - ja asuu vieläkin. Mutta maailman kuuluisin herttoniemeläinen oli varmasti Frans Emil Sillanpää, Nobel-kirjailija.

Kun Itäväylä oli Uusi Porvoon maantie…

Einar Vuorenmaa on asunut Herttoniemessä vuodesta 1946 ja Aarre Lang vuodesta 1954. Tässä he muistelevat 40 ja 50-lukujen Herttoniemeä:

Kun katselee tämän päivän Herttoniemeä, on vaikea kuvitella millaiset oli näkymät 40-luvun lopulla, jolloin nykyrakentaminen varsinaisesti alkoi. Alueliitos Helsinkiin tapahtui 1946. Samana vuonna alettiin rakentaa tuota nykyisinkin niin idyllistä omakotitaloaluetta, joka rajoittuu Karhutie -Hirvitie -Oravatie -Näätätie -Ilvestie ym. alueisiin.

Mutta varsinainen Herttoniemi –alkuperäiseltä nimeltään Herttuaniemi – sijaitsi heti Naurissaaren sillan jälkeen alkavalta alueelta jatkuen Santahaminan tien risteykseen, eli Martenkan kioskille saakka. Tälle välille Porvoontien molemmille puolin oli rakennettu huvila-asutus, joista monet rakennukset oli tuotu Terijoelta saakka.

Herttoniemen nimistöstä

Herttoniemen nimi on nykyisin ruotsiksi Hertonäs, mutta vuonna 1548 nimi esiintyi muodossa Hertones ja hieman myöhemmin muodoissa Hertugnäs ja Hertognes. Vuonna 1405 Porvoon käräjillä on ollut lautamiehenä rälssimies Laurens Hertoghe. On arveltu, että hän...
Klikkaa suuremmaksi!

Herttoniemi kirjallisuudessa

Kjell Westön romaanissa Missä kuljimme kerran (Otava 2006) voi seurata Allun, jalkapalloilijan, merimiehen, satama- ja rakennustyöläisen vapaa-ajan viettoa Nokalla, Kivinokan alueella, "se on mesta meille jotka jäätiin ilman herraskartanoita."