Kun Itäväylä oli Uusi Porvoon maantie…

Einar Vuorenmaa on asunut Herttoniemessä vuodesta 1946 ja Aarre Lang vuodesta 1954. Tässä he muistelevat 40 ja 50-lukujen Herttoniemeä:

Kun katselee tämän päivän Herttoniemeä, on vaikea kuvitella millaiset oli näkymät 40-luvun lopulla, jolloin nykyrakentaminen varsinaisesti alkoi. Alueliitos Helsinkiin tapahtui 1946. Samana vuonna alettiin rakentaa tuota nykyisinkin niin idyllistä omakotitaloaluetta, joka rajoittuu Karhutie -Hirvitie -Oravatie -Näätätie -Ilvestie ym. alueisiin.

Mutta varsinainen Herttoniemi –alkuperäiseltä nimeltään Herttuaniemi – sijaitsi heti Naurissaaren sillan jälkeen alkavalta alueelta jatkuen Santahaminan tien risteykseen, eli Martenkan kioskille saakka. Tälle välille Porvoontien molemmille puolin oli rakennettu huvila-asutus, joista monet rakennukset oli tuotu Terijoelta saakka.

Pieniä muistoja Herttoniemestä

Sain lahjaksi Herttoniemi - kirjan ja löydettyäni sivunne muisteloineen, päätin minäkin vähän muistella vaikka en asu enää Herttoniemessä.
Unelmien Herttoniemi. Kuva Laura 9v

Unelmien Herttoniemi – Lasten toiveita Herttoniemen tulevaisuudesta

Herttoniemessä järjestettiin keväällä 2014 kilpailu 7–10 -vuotiaille lapsille. Aiheena oli Unelmien Herttoniemi. Kysyimme: Mitä haluaisit, että kotiseudultasi löytyisi tulevaisuudessa? Minkä haluaisit säilyvän? Minkä haluaisit muuttuvan?
Klikkaa suuremmaksi!

Herttoniemi kirjallisuudessa

Kjell Westön romaanissa Missä kuljimme kerran (Otava 2006) voi seurata Allun, jalkapalloilijan, merimiehen, satama- ja rakennustyöläisen vapaa-ajan viettoa Nokalla, Kivinokan alueella, "se on mesta meille jotka jäätiin ilman herraskartanoita."

Herttoniemen Martat ry täytti 80 vuotta

Herttoniemen Marttayhdistys ry juhlisti 80-vuotispäiväänsä kahvitilaisuudella Herttoniemen kirkolla 30.10.2014. Kutsuvieraina oli mm. Herttoniemen seurakunnan nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Merkkipäivän viettoon kuului myös Marttojen retki...