Herttoniemellä oleva asutus on pitkän historian ja taitavan kehittämisen tulos.
Vielä 1900-luvun alussa Herttoniemellä elettiin kahden kartanon maalaiselämää: pääosassa niemeä Herttoniemen kartanon ja siitä erotetun Strömsin kartanon mailla, Kivinokassa ja Herttoniemen siirtolapuutarhan lähialueilla Kulosaaren kartanon mailla. Tammisalon pääosaa hallitsi Herttoniemen kartanosta irroitettu Tammelundin rälssitila. Kaikki olivat aiemmin kuuluneet Herttoniemen kylään, jonka alueella sijaitsi jo Helsingin vanhin keskiaikainen asutus. Alueelta on löytynyt pronssikautisia hautoja. Asutus tuli varhain Herttoniemen korkeille metsäselänteille, joiden välissä kimmeltävästä merestä syntyi maannouseman ansiosta vähitellen viljavia pelto- ja hakamaita.
Herttoniemen kartano alkoi 1870-luvulla vuokrata huvilatontteja rannoiltaan. Laaja huvila-asutus leimasi Herttoniemeä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Länsi-Herttoniemessä on jäljellä muutama huvila Fastholmassa. Tammisalossa huvilatontteja myös myytiin ja sen vuoksi alue säilyi huvila-ajan jälkeenkin pientaloalueena. Vuonna 1919 (toisten lähteiden mukaan 1920) Herttoniemen kartanon maat myytiin Helsingin kaupungille ja myöhemmin, vuonna 1927, myös Kulosaaren kartano maineen.
Hallinnollisesti Helsinkiin tehtiin sodan viivyttämänä suuri alueliitos vasta vuonna 1946. Se viisinkertaisti kaupungin pinta-alan ja aloitti voimakkaan kehittämisvaiheen alueliitokseen kuuluvilla alueilla. Näihin kuului muun muassa koko Herttoniemen niemi, eli “Herttuaniemen liitosalue”. Länsi-Herttoniemi kaavoitettiin ja rakennettiin pääosin 1946-1955 ja aluksi Itä-Herttoniemeksi kutsuttu Roihuvuori pääosin 1954-1964. Herttoniemenrannan asemakaavoitus ja rakentaminen aloitettiin vuonna 1989 sitä koskevan osayleiskaavan hyväksymisen jälkeen.
Eliel Saarisen Suur-Helsingin asemakaavahahmotuksista vuonna 1915 alkaneen ja 1950-luvulla kiihkeimmillään olleen kaavoituksen aikana Helsinki sai Herttoniemelle moni-ilmeisen, omaleimaisten lähiöiden – aluksi Herttoniemeksi kutsutun Länsi-Herttoniemen, Roihuvuoren sekä Tammisalon muodostaman ”meurmannilaisen” asumakunnan, jonka keskellä on kävelyetäisyydellä yhteinen työpaikka-alue, Herttoniemen vanha teollisuusalue. Kuvioon liitettiin 1990-luvulla öljysataman luontevasti korvannut Herttoniemenranta.
Herttoniemi ja kulttuuri
Herttoniemen kartanon ja Herttoniemellä sjaitsevan Kulosaaren kartanon historiat leimaavat alueen varhemman kulttuurihistorian. Herttoniemen kartanon yritystoimintaan kuului muun muassa Suomen ensimmäinen keramiikkatehdas.
Keskikaupungin läheisyys ja helppo saavutettavuus leimaavat nykyistä Herttoniemeä. Samalla metrolipulla ehtii käydä Ateneumissa pikakäynnillä tai Stockmannin yläkerrassa kahvilla ja tulla takaisin olohuoneen sohvalle. Toisaalta liikkuminen luonnossa Viikin luonnonsuojelualueeseen ja Kivinokkaan yhtyvässä Herttoniemen urheilupuistossa tai Herttoniemenrannan merenrannalla, joka yhtyy Herttoniemen Kartanopuistoon, on osa herttoniemeläistä arkikulttuuria.
Järjestöt ja seurakunnat tarjovat liikunta, kerho- ja kuorotoimintaa. Työväenopisto toimii vanhassa Silkkikutomon talossa. Useat eri asteen koulut ja oppilaitokset toimivat alueella.
Monet Suomalaisen kulttuurin vaikuttajat ovat olleet herttoniemeläisiä. Herttoniemi on ollut erityisesti kirjoittajien ja runoilijoiden asuinpaikka. Herttoniemessä ovat asuneet ainakin F.E. Sillanpää, Arvo Turtiainen ja Brita Polttila, Veijo Meri, Elvi ja Aila Sinervo, Anja Vammelvuo, Jarno Pennanen, Annika ja Tove Idström, Marianne Alopaeus, Leena Krohn, Jorma ja Leena-Maija Palo ja Arno Kotro. Henrik Tikkanen on kirjoittanut täällä asumisajastaan kirjaansa ”Majavatie 11” ja kuvataiteilija Inari Krohn viehättävään muistelukirjaansa ”Muusa Kirjahyllyssä”.
Millaisia tarinoita Herttoniemen Siilitieltä kerrotaan? Mitä sinulle tulee mieleen Siilitiestä?
Siiltien tarinat -sivuilta voit lukea tarinoita elämästä ja asumisesta Siilarilla 1950-luvun puolesta välistä lähtien aina nykypäivään saakka. Sivuilta löytyy myös Siilitieltä tehdyn näytelmän käsikirjoitus. Siilitien tarinat koottiin kirjoituskeruulla vuonna 1999 Helsinki 2000 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta varten. Tarinoista tehtiin asukkaiden voimin näytelmä ja tarinat toimitettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemaksi kirjaksi Siilitien tarinat Kirjoituksia kaupunkielämästä (2002).