Herttoniemen vanhoja maisemia filmikuvattuna 1940 – 1960-luvuilla. Filmeissä mm. Erätori, hiihto- ja mäkihyppykisat, Pauligin pakastamo, Susitien Elanto, vanha ostoskeskus ja rakennuksia eri puolilta Herttoniemeä.
Katso myös
Kesätuoreutta talveksi: Pauligin pakasteiden valmistus ja niiden käyttö. Elokuva vuodelta 1945. Elokuvassa vieraillaan Herttoniemessä, Pohjoismaiden ensimmäisessä syväjäädytyslaitoksessa.
Suomi-Filmin uutiskuvia vuodelta 1936, jossa aiheena Radiomessut, miesten hiihtokilpailut Herttoniemessä ja ensimmäiset mäkihyppykilpailut uudessa mäessä.
Taata, F.E. Sillanpää vietti 1950-luvulla hyvin ansaittuja ”taatanpäiviä” lastensa ja lastenlastensa ympäröimänä. Kirjailija asui vanhimman tyttärensä ja vävynsä huvilassa Herttoniemessä.
Keskellä asuntoasiaa. Presidentti Urho Kekkonen vieraili keskustelemassa asuntoasioista kolmen perheen kotona v. 1975. Noin 14 minuutin kohdalla presidentti Kekkonen vierailee Herttoniemen Näätäkujalla, tutustumassa Elsa ja Väinö Äyräväisen taloon, jonka yläkerrassa asuu alivuokralaiset Aila ja Mauri Nuutinen.
Uusia asuinalueita. Helsingin asuntotuotanto, asuntojen rakentamista ja uusia asuntoalueita vuonna 1957. Esittelyssä noin 8 minuutin kohdalla Länsi-Herttoniemen uudet talot, Erätori, Herttoniemen ala-aste, Karhulinna, Mäyränkallio, Siilitie ja Hirvitie.
Elanto II – mainosfilmissä noin 13 minuutin kohdalla Herttoniemen siirtolapuutarha ja Kivinokan Elanto.