EtusivuHerttoniemiMuistotHerttoniemen Martat ry täytti 80 vuotta

Herttoniemen Martat ry täytti 80 vuotta

Herttoniemen Marttayhdistys ry juhlisti 80-vuotispäiväänsä kahvitilaisuudella Herttoniemen kirkolla 30.10.2014. Kutsuvieraina oli mm. Herttoniemen seurakunnan nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Merkkipäivän viettoon kuului myös Marttojen retki Tuusulaan edellisenä viikonloppuna.

Marttayhdistys perustettiin vuonna 1934. Martat kokoontuivat aluksi Herttoniemen suomenkielisellä kansakoululla, joka sijaitsi nykyisen K-Supermarket Hertan lähistöllä. Yhdistyksen perustaja – koulun opettajatar Vilma Saikku – toimi silloin Marttojen puheenjohtajana. Toiminta siirtyi vuonna 1958 Herttoniemen kirkon tiloihin, missä Martat kokoontuvat vielä tänäkin päivänä.

1930-luvulla marttatoiminta rakentui teemavuosista, joiden aiheina olivat esimerkiksi ruuanlaitto, taloudenpito tai muu kotitalousneuvonta. Herttoniemessä pidettiin silloin ompeluiltoja, joissa myös laulettiin ja lausuttiin runoja. Vanha päiväkirja paljastaa, että jäsenet saivat oppia myös puutarhanhoitoa, säilöntää, raakamehun puristamista, peitteentikkausta ja patjantekoa. Sodan sytyttyä vuonna 1939 kudottiin mm. sotilaille villasukkia ja harjoiteltiin ensiaputaitoja.

Marttojen toiminta on mennyt voimakkaasti eteenpäin, vaikka periaatteet ovatkin entiset. Villasukkia kudotaan tänäkin päivänä. Marttailu on mukava tapa kohdata ihmisiä, tehdä asioita yhdessä ja oppia uusia taitoja. Moderni Martta ei aseta itselleen tiukkoja rajoja vaan toimii yksityis- ja yhteiskuntaelämän eri sektoreilla. Hän tekee myös kotona töitä omien läheistensä hyväksi.

Moni luulee, että pitää olla jonkin alan erityisosaaja voidakseen olla Martta. Tämä uskomus ei pidä lainkaan paikkaansa. Yhdessä oppiminen on meille kaikista tärkeintä. Jos ei kuitenkaan halua touhuta, voi mukaan tulla pelkästään viihtymään ja juomaan kahvia. Marttailussa meitä yhdistää ennen kaikkea rento yhdessäolo. Vapaaehtoistoiminta ja järjestöharrastaminen antavat Martoille runsaasti elämäniloa ja läheisen toimintayhteisön.

Marttaliiton ”Elämä on parasta itse tehtynä” -ajatus toimii siis kaikkialla maailmassa.

Tuoreimmat

SEURAA SOMESSA