Itsenäisyyden ajan alussa Suomessa oli vain yksi varsinainen, Helsingin Sörnäisissä sijainnut öljysatama. Sijainti oli kuitenkin ongelmallinen, sillä satamaa käytettiin myös puutavaran vientisatamana ja tulipaloriskiä pidettiin huomattavana. Asia ratkaistiin perustamalla uusi öljysatama Herttoniemen eteläosaan. Herttoniemi kuului tuolloin Helsingin maalaiskuntaan, mutta tulevan sataman maa-alueet olivat jo Helsingin kaupungin omistuksessa.
Tulevaan satamaan saapuvia tankkilaivoja varten rakennettiin pistolaituri 1931–1932, ja siihen edelleen betonikärki 1939. Sataman tarpeita varten rakennettiin myös pääradasta Oulunkylässä erkaantunut satamarata, joka avattiin rajoituksetta liikenteelle 1939. Maantieyhteyttä parannettiin rakentamalla Kaivolahden- ja Bensiinikadut. Lisäksi rakennettiin Sorsavuoren pohjoisesta kiertävä palotie vuonna 1938.
Satamaa varten rakennettiin myös Herttoniemen ensimmäinen vesijohto, joka valmistui 1937. Vesijohtoa varten rakennettiin vesisäiliö, joka on edelleen olemassa nykyisen paloaseman takana
olevassa kalliossa. Säiliö täytettiin kartanon pellolla olleesta kaivosta. Tämä järjestely jatkui kunnes alue yhdistettiin Kulosaaren kautta tulevaan Helsingin vesijohtoverkkoon.
Herttoniemen öljysataman toiminta alkoi vuonna 1937. Ennen talvisotaa siellä toimi kolme yhtiötä, Trustivapaa Bensiini, Suomalainen Gulf Oy sekä Viron Bensiini Oy. Suomessa ei tuolloin ollut öljynjalostamoa. Kaikki varastoitavat tuotteet olivat ulkomailta tuotuja jalosteita, kuten moottoripolttoaineita. Lisäksi alueella oli Sörnäs Stevedoring AB:n ahtausvarikko.
Syksyllä 1939 aluetta alettiin vartioida ja alkuun vartion järjesti Helsingin Ratsuväkisuojeluskunta. Tavara-aseman vieressä olevalle kalliolle (nyk. Shellin huoltoaseman vieressä) tuotiin ilmatorjuntapatteri, joka osallistui torjuntaan talvisodan ensimmäisenä päivänä.
Jatkosodan alkuvuosina ei Herttoniemessä ollut ilmatorjuntaa. Vuonna 1944 tavara-aseman ja kartanon väliselle pellolle tuotiin kuusitykkinen patteri, joka sain nimen ”Hertta”. Kevään 1944
suurpommituksissa patterialueelle putosi pommeja lähimmillään vain joitakin satoja metrejä öljysäiliöistä. Patteri ja satama eivät kuitenkaan vaurioituneet.
Öljynkuljetukset olivat olleet pysähdyksissä suurimman osan sotavuosia, mutta ne alkoivat uudelleen
vuonna 1946.
Öljysatama-alueen reunoilla oli muutamia 1800–1900 lukujen vaihteessa valmistuneita huviloita. Nämä olivat kaikki kaupungin omistuksessa ja osassa niistä asui ympärivuotisia asukkaita kaupungin vuokralaisina. Vuokralaisina olivat mm. Öljysataman satamatarkastaja, VR:n ratavartija sekä satamajäänmurtaja Otson pursimies. Nämä huvilat purettiin 1960-luvulla.
Myös varsinaisella öljysatama-alueella oli asuntoja. Skanoil Oy:n (ent. nimi Viron Bensiini) varastonhoitaja, isäni Pentti Joutsi muutti vastavalmistuneeseen konttorirakennukseen vuonna 1951. Perheemme asui kaksiossa ja naapurinamme oli autonasentaja, jonka viisihenkinen perhe asui yksiössä.
Yhtiön alueella oli myös poikamiesasunto muutamalle yhtiön työntekijälle, jotka olivat yleensä muualta muuttaneita, sekä yövartijan asunto. Lisäksi Polttoaine-Osuuskunnan lähettämössä oli pieni henkilökunta-asunto. Eri yhtiöiden toimistorakennuksissa oli asukkaita vielä ainakin 1970-luvulla.
Sotienjälkeisenä aikana öljysatama laajeni hiljalleen kohti nykyistä Linnanrakentajantietä. Uusia yhtiöitä olivat mm. Teollisuuden Polttoöljy (osaomistajana Petko Oy, jonka säiliöautot hoitivat jakelun), Kamex Oy, Union Oy sekä edellä mainittu Polttoaine-Osuuskunta.
Omistusjärjestelyjen jälkeen myöhempiä toimijoita olivat lisäksi Suomen BP Oy sekä Neste Oy.
Sataman laajentaminen vaikutti huomattavasti alueen rantaviivaan. Pieniä täyttöjä oli tehty jo ennen talvisotaa, mutta 1970-luvulle tultaessa eteläpuolinen Kaivolahti oli jo kokonaan täytetty ja pohjoispuolinen Laivalahti jo lähes täytetty.
Katso ilmakuvaa Herttoniemenrannan alueesta vuonna 1988.
Loppuaikoina alkoi olla selvää, että kaupunki haluaa alueen asumiskäyttöön ja yritysten viimeiset vuokrasopimukset olivat hyvin lyhyitä. Toiminta ajettiin alas 1990-luvun alkuun mennessä ja
rakenteet purettiin. Lisäksi saastunutta maata jouduttiin kuljettamaan pois noin 400 000 tonnia. Sataman myötä hävisi myös satamarata asemineen. Tänään öljysatamasta muistuttaa enää laiturin
betonikärki Neitojenrannassa sekä pätkä 1960-luvun alussa valmistunutta öljysäiliön suojamuuria Sorsavuorella lähellä pronssikautista hautaa.
Katso Valokuvia Herttoniemen öljysatamasta
TEKSTI: JUHA JOUTSI
Artikkeli on julkaistu Herttoniemeläinen-lehdessä vuonna 2020.