-3.5 C
Herttoniemi
EtusivuHerttoniemiHistoria ja kulttuuriHerttoniemen vanhat kylätiet

Herttoniemen vanhat kylätiet

Herttoniemen vanhoissa kartoissa näkyy kärryteitä ja –polkuja, jotka ovat nyt monin paikoin hävinneet rakentamisen alle. Yksi säilyneistä tienpätkistä on Oravatieltä Siilitien metroaseman kupeelle
johtavan jyrkän ja talvella vaarallisen liukkaan pikkutien jatke (paikalliset tuntevat tien nimellä Häntäluunmurtumamäki). Tienpätkä sijoittuu Siilitien metroaseman parkkipaikan yläpuolelle. Tie on säilynyt kuin ihmeen kaupalla. Se oli vaarassa jäädä 1980-luvun alussa Siilitien metroaseman pysäköintialueen rakentamisen ja sittemmin alueen laajennuksen alle. Tie jätettiin kuitenkin rauhaan ja muistoksi menneistä ajoista. Herttoniemi-seura on esittänyt kaupungille tien merkitsemistä muistotaululla.

Entisajan kulkuyhteydet Herttoniemestä

Vesiyhteydet olivat tärkeitä kulkuväyliä Herttoniemestä, kesällä veneellä ja talvella reellä jääteitä pitkin. Vanhimmissa tunnetuissa kartoissa on Herttoniemeen piirretty lisäksi kaksi tietä. Toinen tuli Latokartanolta Viikistä rantaa myötäillen vanhaan Herttoniemen kylään. Kylä sijaitsi nykyisen
teollisuusalueen keskellä, nykyisen Marimekon tehtaan kohdalla. Toinen haara jatkui nykyisen Itäväylän itäpuolella niityn laitaa nykyisen Siilitien kupeeseen. Siitä se kaartoi Roihupellon, kartoissa vielä suoksi merkityn alueen pohjoisreunaa kohti Botbyn kartanoa.

Myöhemmissä kartoissa kylän kohdalta lähtee vielä kaksi tietä: toinen kohti Kulosaarta, toinen Kreijarsin torpan – nykyisen Strömsin kartanon – kautta Tammisaloon ja edelleen Laajasaloon.

Kuinka vanhoja tiet sitten ovat? Asutusta Herttoniemessä on ollut eri arvioiden mukaan jo 1100-luvulta tai viimeistään 1200-luvun loppupuolelta alkaen. Kirjallisia mainintoja on 1400-luvun alusta lukien. Herttoniemen kylä muodosti alkujaan Laivalahden kanssa yhteisen jakokunnan. Herttoniemen kylässä oli neljä tilaa, Laivalahdessa yksi. 1450-luvulta 1600-luvun lopulle tilat olivat etupäässä Herttoniemen Jägerhornien suvun hallussa.

Jo Mauno Eerikinpojan maanlaissa 1300-luvulta on maininta, että jokaiseen kylään tuli johtaa ainakin yksi tie. Sen kunnossapidosta vastasi maanomistaja. Maanteiden ja käräjäteiden leveydeksi määrättiin 10 kyynärää (n. 6 m) ja kirkko- ja myllyteiden puolet siitä. Todellisuudessa karttoihin merkityt tiet saattoivat olla myös kinttutai ratsupolkuja ja niin huonokuntoisia, ettei niillä juuri vaunuilla pystynyt ajamaan. Juhana-herttua määräsikin valmistellessaan 1587 matkaansa Suomen puolella maan kaikki yleiset tiet korjattaviksi vaunuilla ajettavaan kuntoon.

Eräänlaisen virallisen kylätien aseman Herttoniemestä Viikin latokartanolle johtava tie sai 1820-luvulla, mutta käytössä se on ollut jo paljon aiemmin. Kustaa Vaasan kiellettyä 1500-luvun puolivälissä käsi- ja puromyllyt jauhatus keskitettiin kruununmyllyihin. Lähin mylly Herttoniemestä sijaitsi Viikin latokartanossa, joten tieyhteys sinne tuntuisi jo tuolloin luontevalta.

Vaikka alueen talot olivat vaatimattomia talonpoikaistyylisiä paritupia, niiden omistajat olivat aatelissäätyisiä ja myöhemmin merkittäviä virkamiehiä ja kauppiaita. Näin oli laita myös Kulosaaren, Puotinkylän sekä Laajasalon kolmen kartanon osalta. Nämä kaikki tilat tarvitsivat tieyhteyttä
Herttoniemen kautta ainakin kelirikkoaikana. Omistajat eivät toki aina itse asuneet tilallaan. Ajat olivat levottomat ja aatelismiehet olivat usein sotimassa, jolloin vaimot hoitivat huushollia. Helsingin kaupungin perustamisen jälkeen tilojen omistus siirtyi usein porvareille, jotka puolestaan asustivat
kaupungissa. Palkollisten kanssa tilan henkilömäärä saattoi kuitenkin nousta pariin kymmeneen. Heidän liikkumisilleen olennaisin kysymys oli mahdollisuus käydä kirkossa.

Kirkkotiellä

Herttoniemen ja Viikin alueen vanhat kylätiet, kuva Risto Korhonen

Herttoniemeläisten kirkkona palveli Pyhän Laurin kirkko rakentamisestaan lähtien, uusimpien arvioiden mukaan jo 1450-luvulla. Vanhankaupunginlahden viereen rakennettuun Helsingin kaupunkiin toki rakennettiin puukirkko 1550-luvulla, mutta se paloi koko kaupungin tuhonneessa tulipalossa jo Venäjältä tullut sotajoukko toi tullessaan paitsi tuhoa, myös taudin. Yli puolet Helsingin asukkaista kuoli
seuraavan vuoden aikana ruttoon. Siitä huolimatta kirkko rakennettiin pian uudestaan.

Kaupungin siirtyessä Vironniemelle, sinne rakennettiin 1640-luvulla Kristiinan kirkko. Se paloi lähes koko kaupungin tuhonneessa tulipalossa 1654 ja rapistuvasta Pyhän Laurin kirkosta tuli uudelleen alueen keskuskirkko. Vironniemelle rakenteilla olleen Pyhän Hengen kirkko puolestaan paloi, kun Venäjän armeijan tieltä vetäytyvät ruotsalaisjoukot polttivat kaupungin 1713. Samassa rytäkässä lähtivät livohkaan kirkkoherra samoin kuin kirkkoväärtinä toiminut, Herttoniemen tilat haltuunsa vuosisadan vaihteessa saanut Petter Wetter – seurakunnan varat mukanaan. Isonvihan jälkeen Ulrika Eleanoran kirkko vihittiin vihdoin 1727 Vironniemelle.

1600-luvun jälkipuoliskolla kirkkokuri koveni ja kirkkoon oli tultava sakkorangaistuksen uhalla joka pyhänä. Pitkämatkalaisille oli kirkon lähellä yöpymistä varten kirkkotalleja. Helsingin seurakunnan itäisten kylien kirkkomatkat olivat sujuneet hyvin kesällä vesiteitse ja talvella jään yli. Kirkollisten toimitusten siirryttyä takaisin Pyhän Laurin kirkkoon tilanne muuttui. Herttoniemestä oli puolitoista peninkulmaa Pyhän Laurin kirkolle. Olivatko Herttoniemen tiet kärryillä ajoon riittävät? Talvella
pääsi reellä talvitietä pitkin jään yli ja Kuninkaankartanolta Hämeenlinnaan johtavaa Hämeentietä kirkolle asti myös kesäisin. Mikäli kylätiet eivät vielä riittäneet kärryillä ajoon, saattoivat käytössä olla Hämeentien varteen rakennetut kärryliiterit. Niille asti hevonen talutettiin tai ratsastettiin
kotipihasta.

Vuonna 1683 Herttoniemen tilat olivat menettäneet reduktiossa rälssioikeutensa. Peruutus laitettiin täytäntöön kuitenkin vasta vuonna 1702, jolloin Petter Wetter oli ostanut kaikki katovuosina pahoin velkaantuneet kartanot Jägerhorneilta. Petter Wetter muodosti niistä yhden suurtilan. Uuden
kartanon rakennutti 1723–1739 hänen poikansa Aabraham Wetter nykyisen kartanonpuiston etelälaitaan. Vuosisadan loppuun mennessä vanha kylä kuihtui ja jäljelle jäi vain Mäkelän
torppa. Neljän Nybergin torpan rakennukset nykyisen Konemestarinkadun ja Itäväylän risteyksen paikkeilla edustivat uutta asutusta.

Viljelymaasta rakennustyömaaksi

Uusia tiepohjia syntyi ajan saatossa vanhojen oheen. Herttoniemen kartanon puistoonkin syntyi Ruukinlahdesta Porolahteen johtava polku nimeltään Kyssarnas väg (Rakastavaisten polku). Viimeistään 1800-luvun alkupuoliskolla Puotilaan avattiin myös kulkuyhteys suoraan Latokartanosta. Santahaminasta Herttoniemen kartanon ohi Latokartanoon johtava vanha kylätie kunnostettiin Krimin
sodan myrskyissä. Sen tarkoitus oli mahdollistaa Santahaminassa olevien joukkojen perääntyminen vihollisen tulen alta. Tietä on kutsuttu myöhemmin nimellä Vanha sotilastie.

Vielä Uuden Porvoontien, siitä Viikinkylään eroavan tien ja Laajasalon uuden tien rakentamisen aikaan vuosina 1933–1935 Herttoniemen vanhat kylätiet olivat alueen pääasialliset kulkuväylät. Mutta jo vuonna 1936 Helsingin esikaupunkiliitoksen mietinnössä todetaan, että uusien teiden myötä, ”ovat alueella kulkevat vanhat kylätiet jääneet yhä enemmän rappiolle. Tällainen tie, joka jo ennen kuin
uudet tiet valmistuivat, oli rappiolla, on se, mikä Herttuanniemestä kiertää Vanhankaupunginlahden Viikin latokartanoon. Samanlainen on myöskin Herttuanniemen kartanosta pitkin rantaa kulkeva tie Strömsiin, Tammelundiin ja Puodinkylään. Saman kohtalon alaiseksi on joutumassa myös entinen tärkeä kylätie vanhalta Porvoon maantieltä Puodinkylään. Näitä teitä pitävät nyttemmin tienvarsitarvitsijat
yksityisesti varsin välttävässä kunnossa.” [Yrjö Harvia: Erikoisselvitys Herttuanniemen liitosalueesta. Helsingin esikaupunkiliitos. Mietintö n:o 9. Helsingissä 1936]

Mitä jäi jäljelle?

Nykyisin Viikistä Herttoniemeen Majavatien päähän ja Kulosaaren siirtolapuutarhaan johtavat polut Viikin peltojen ja Fastholman ohi kulkevat pitkälti samoja tiepohjia, jotka olivat käytössä todennäköisesti viimeistään Jägerhornien aikaan. Muu osa tiestöstä on jäänyt rakennustöiden alle Herttoniemen
tultua Helsingin liitosalueeksi 1946.

Säilynyttä kuva-aineistoa tiestöstä ei luonnollisesti juurikaan ole, mutta vanhoissa kotimaisissa elokuvissa on muutamia pätkiä, jotka kertovat vanhan Herttoniemen teistä ja olemuksesta ennen jälleenrakennusaikaa. Elokuvassa Tulitikkuja lainaamassa (1938) Herttoniemeä vanhoine kärryteineen
on käytetty Liperin korvikkeena.

Mitä teistä on jäljellä? Varsinaista tietä ei tietenkään enää ole ollenkaan, mutta vanhaa tiepohjaa ja sen linjausta noudattavat edelleen seuraavat, olemassa olevat tiet:

1.Viikinkaari – Viikin koetila – Koetilantie – peltotie Viikinojaan asti

2.Vanha tiepohja jatkuu n. 300 m päästä oikealle kääntyvältä polulta n. 300 m tienhaarasta. Se etenee polkua lintulavan ohi jatkaen Vanhankaupunginkoskelle johtavaa ulkoilureittiä ohi palstaviljelmien. Majavakallion kohdalla tie on kiivennyt ylös harjulle varmaankin noudattaen osaksi nykyisin Fastholman lumenkaatopaikalle vievää tielinjaa. Hirvenpään majan kohdalla se on kuitenkin ”oikaissut” ylös kohdasta, jossa edelleen on pieni polku Hiihtomäentielle.

3.Tästä eteenpäin vanhaa tiepohjaa saattaa olla Susitien pätkä Majavatien ja metroradan välissä, mutta
muuten vanha tie on jäänyt Itäväylän rakennustyömaan ja Herttoniemen teollisuusalueen alle.

Puotilan suuntaan mahdollisia vanhoja tiepohjia ovat:
1.Mekaanikonkatu Konemestarinkadusta n. 600 m eteenpäin
2.Tiepohjan pätkä Siilitien metroaseman kupeessa
3.Viikintien alikulkuun johtavan polun loppu ja sen jatke Viikintien jälkeen Kitusentien kautta Karhunkaatajantielle.

Viilarintietä lähestyttäessä vanha tiepohja on jäänyt ratatyömaan alle. Tiet ovat noudatelleet maastonmuotoja. Läntinen haara seurasi aikoinaan rantaviivaa rannan ja harjun välissä
noustakseen Majavakallion kohdalla ylös kohti kylää. Nykyisin ranta on vetäytynyt kauemmaksi tiestä maan kohoamisen vuoksi. Puotilan suuntaan tie puolestaan kulki pelto- ja niittyaukeaman länsireunaa ja jatkoi Roihupellon suon pohjoispuolelta kiertäen eteenpäin.

Huomattavaa on, että tiet kulkevat harjumaisemissa vältellen mäkiä. Tämä voisi viitata siihen, että ne alun perinkin oli tarkoitettu kärryillä ajettaviksi.


Risto Korhonen
Artikkeli on julkaisu Herttoniemeläinen-lehdessä vuonna 2015

Tuoreimmat

2,779FanitTykkää
88SeuraajatSeuraa
164SeuraajatSeuraa
Herttoniemi
hajanaisia pilviä
-3.4 ° C
-2.8 °
-4.5 °
87 %
1kmh
75 %
su
-3 °
ma
-0 °
ti
1 °
ke
1 °
to
1 °