Herttoniemi-seuran mielipide asemakaavan muutokseen Herttoniemessä, Puusepänkadun kortteleissa
Asemakaava 2014-004702
Herttoniemi-seura on erittäin tyytyväinen siihen, että tyhjenevää, osin hukkakäytössä olevaa teollisuusaluetta pienennetään ja sinne sijoitetaan asuinkortteleita. Toivomme, että tämä trendi vahvistuu.
Suunnitelma on visuaalisesti onnistunut ja miellyttävän vaihteleva. Alueen ja sen ympäristön ilme sekä historialliset piirteet on siinä otettu hyvin huomioon. Erityistä huomiota on vielä kuitenkin osoitettava Herttoniemen kartanoa vastapäätä olevan kulmauksen suunnittelulle. Toivomme arkkitehtikilpailua, jonka ohjeistuksessa teroitetaan tontin arvokasta historiallista ympäristöä.
Haluaisimme painottaa lasten ja lapsiperheiden ympäristöä ja palveluita suunnittelualueella.
Asukastilaisuudessa kävi ilmi, ettei ole mietitty, missä korttelin lapset käyvät ala-astetta ja siten ei ole liioin suunniteltu turvallista koulutietä. Siihen pitäisi nyt paneutua. On myös suuri puute, ettei alueelle ole sijoitettu päiväkotia. Kaikki Herttoniemen päiväkodit ovat tällä hetkellä tupaten täynnä. Kun alueelle tulee satoja uusia asukkaita, tulee sinne myös runsaasti lapsiperheitä. Pihojen leikkipaikat näyttävät varjoisilta.
Niiden sijoittumista olisi syytä suunnitella paremmin, sillä lasten leikkipuistot ovat vilkkaasti liikennöityjen pääväylien takana.
Helsingissä 12.9.2014
Herttoniemi-seura ry