Herttoniemi-seura on tutustunut liikuntapuistoa koskevaan suunnitelmaluonnokseen. Olemme tyytyväisiä, että liikuntapuistoa kunnostetaan ja siihen tulee uusia toimintoja. Erilaisia käyttäjäryhmiä, käyttöä ja urheilukentän roolia alueellisen yhteisöllisyyden tekijänä ei ole kuitenkaan huomioitu riittävästi. Lisäksi olemme huolestuneita frisbeegolfratojen sijoittamisesta virkistysmetsiin ja METSO-metsiin.
Tekonurmen materiaalista toivomme ekologista ja sellaista, ettei se aiheuta ongelmia merien ja muiden vesien mikromuovina.
Jalkapallo on suosittu laji, mutta on syytä lisätä mahdollisuuksia muihinkin lajeihin. Herttoniemessä on ollut tähän asti erinomaiset mahdollisuudet tutustua lajeihin tenniksestä lumilautailuun ja krikettiin. Niille kaikille tulee tarjota mahdollisuudet ja huomioida kenttien suunnittelussa, toteutuksessa ja käyttövuoroissa. Myös seurojen ulkopuolella tapahtuva vapaamuotoinen liikunta on huomioitava.
Seura pitää tärkeänä, että kenttä toimii luistelukenttänä niin kauan kuin se on mahdollista ilmastonmuutoksen edetessä. Samoin lapsille sopivat helpot ladut syytä tehdä kentälle niin kauan kuin lunta riittää talvisin. Lumilautailumahdollisuus tulee säilyttää entisessä slalommäessä. Viime vuosina se on ollut hyvin suosittua siellä. Rinne kannattaa pitää puuttomana ja leikata heinä kesän lopussa. Sillä edistetään myös rinteen säilymistä niittynä, joka on harvinaistuva luontotyyppi kaupungissa.
Pienempi kenttä on syytä säilyttää ennen muuta vapaamuotoisen liikunnan ja pelaamisen paikkana. Mahdollinen kuplahalli on purettava kesän ajaksi.
Frisbeegolfratoja ei tule sijoittaa Viikki-Kivikko – vihersormen virkistysmetsiin ja METSO-metsiin, jotka ovat myös arvokkaita lintualueita. Jatkosuunnittelussa on tärkeää konsultoida luonnonsuojelu- ja lintujärjestöjä. Sama koskee ensimmäisen maailmansodan linnoitusaluetta. Suunnitelluilla metsäradoilla liikkuu jo ennestään paljon kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä, talvisin myös hiihtäjiä. Etenkin rata 4 on siirrettävä vähemmän luontoa ja ulkoilijoita häiritsevän paikkaan. Radat kannattaa sijoittaa sen sijaan sähkölinjalle ja niityille.
Helsingissä 7.7.2022
Hilkka Helsti, puheenjohtaja
Toni Amnell, hallituksen jäsen
Anna Merikari, hallituksen jäsen