Herttuaniemi liittyi Helsinkiin –70 vuotta suuresta alueliitoksesta

159

Helsinkiin tehtiin suuri alueliitos 1.1.1946. Herttoniemen ja Roihuvuoren lisäksi osaksi Helsinkiä tulivat Tali, Pitäjänmäki, Konala, Pakila, Tuomarinkylä, Suutarila, Pukinmäki, Malmi, Tapanila, Puistola, Viikki, Vartiokylä, Mellunkylä, Laajasalo ja Santahamina. Edellä mainitut liitettiin Helsingin maalaiskunnasta. Helsinkiin ympättiin myös osia Kaarelasta, Helsingin pitäjän kirkonkylästä ja Tikkurilasta. Alueliitokseen kuuluivat niin ikään Haagan kauppala sekä Huopalahden, Kulosaaren ja Oulunkylän kunnat. Alueliitosta oli valmisteltu vuodesta 1917 saakka. Kaupungin alue kasvoi liitoksessa reilusta 29 neliökilometristä noin 165 neliökilometriin.

Helsinki kartano-ostoksilla

Karta Över Hertonäs Gårds Samtliga Åkerfält Belägna I Helsinge Socken, 1904. Kuva Helsingin kaupunginarkisto.

Helsinki oli tehnyt jo etukäteen huomattavia maakauppoja havitellessaan laajentumista. Vuonna 1919 Helsinki osti Herttoniemen kartanon maat, joita ajateltiin ensisijaisesti teollisuusalueeksi. Herttoniemestä löytyi myös sopiva satamapaikka sekä mahdollisuus vetää rautatie Viikin tilan läpi.

Herttoniemen kartanon maista muodostetun maayhtiön osakkeet maksoivat kaupungille lähes 13 miljoonaa markkaa, mikä oli lähes 12 prosenttia kaupungin saman vuoden budjetista. Yhtiön mukana tuli 646 hehtaaria maata sekä 163 hehtaarin vesialue. Kartanorakennus puistoineen jäi kaupan ulkopuolelle.

Kivinokan ja Herttoniemen välissä sijaitseva Kulosaaren kartano eli Kulomaa (48 ha) siirtyi kaupan myötä Helsingille vuonna 1927. Tämä ostos tehtiin liikennesuunnittelun takia. Oli tehty periaatepäätös, jonka mukaan Herttoniemen tulevan teollisuusalueen liiken-
ne johdettaisiin kaupungista Kulosaaren kautta.

Yrjö Harvian erikoisselvitys Herttuaniemen liitosalueesta


Valtioneuvoston määräämä selvitysmies Yrjö Harvia esitti mietinnössään vuonna 1936 Helsinkiä ympäröivän puolikaarenmuotoisen vyöhykkeen liittämistä Helsinkiin. Mietinnössä oli tutkittu tarkoin eri alueita. Erikoisselvitys Herttuaniemen liitosalueesta kuvaa alueen maaston, tieolot, maanomistuksen, rakennus- ja asunto-olot. Myös väestöstä, taloudesta ja kouluoloista tehdään selkoa.

Herttuaniemen liitosalueeseen kuului kartanon maiden ohella Brändön tila ja Puodinkylä. Vuoden 1933 henkikirjoituksen mukaan alueella asui 554 henkeä. Kaupunki oli vuonna 1936 suurin maanomistaja ja viljelyskelpoiset maat se oli vuokrannut yksityisille. Teollisuutta alueella ei vielä ollut. Alueen asukkaat olivat pääasiallisesti ”pieneläjiä, virkamiehistöä ja työläisiä”. Vakinaisen
asutuksen ohella Herttuaniemessä oli kesähuviloita.

Kaksi pientä koulua, terveyssisar ja maantieyhteydet

Herttuaniemessä oli tuolloin kaksi kansakoulua, suomenkielinen ja ruotsinkielinen. Molemmissa oli vain yksi opettaja ja oppilaita vuonna 1934 yhteensä 64. Suomenkielinen koulu sijaitsi lähellä nykyistä liikenneympyrää ja metroasemaa, ruotsinkielinen oli kartanon vieressä Laajasalon sillan kupeessa. Terveyden ja sairaanhoidosta mainitaan, että alueella on terveyssisar ja kätilö. Kätilö
asui Puodinkylässä. Tulipalon sattuessa hälytettiin apuun vapaapalokunta, joko Marjaniemen VPK tai Degerön VPK.

Uusi, vuonna 1935 valmistunut Porvoon maantie kulki alueen halki pituussuuntaan. Osa tiestä oli asfaltoitu, osa päällystetty soralla. Maantien rinnalla kulki pyörätie. Silta Sörnäisten ja Kulosaaren välille oli rakennettu vuonna 1916. Toinen merkittävä tie johti
Herttuaniemestä Viikinkylän kautta vanhalle valtatielle Vanhastakaupungista pohjoiseen.

Kesäaikana höyrylaivaliikenne korvasi teiden puutetta ja oli omiaan lisäämään huvila-asutusta alueella.

Harvian liitosehdotus

Yrjö Harvian mietinnössä korostettiin, että Herttuaniemen liittäminen kaupunkiin on maalaiskunnan osalta kaikista ajankohtaisin ja tärkein liitos. Sitä perusteltiin teollisuus- ja satama-alueiden järjestämisellä. Kaupunki oli investoinut alueen ostoon, tie- ja ratatöihin sekä valmistellut öljysatamaa. Näihin uhratut pääomat Helsinki halusi saada tuottamaan liittämällä Herttuaniemen osaksi kaupunkia.

Loppukaneettina Herttuanimen liitosalueen erikoisselvityksessä todetaan, että kaupunkiin liitettävät alueet tulisivat olemaan Brändö Gård, koko Herttuaniemen kylä, Båtvikin yksinäisestä rälssitilasta muodostetut tilat ja koko Puodinkylä sekä näitten kylien ja talojen jaetut ja jakamattomat vesialueet.

Eliel Saarisen kädenjälki

Herttoniemeen oli tehty kaavaluonnoksia jo kauan ennen liittämispäätöstä. Ensimmäisen kerran kantakaupungin leviämistä sen ulkopuolelle tarkasteltiin Eliel Saarisen v. 1915 tekemässä ja v. 1918 päivittämässä suunnitelmassa.

Kaavaluonnoksen oli teettänyt Munkkiniemen ja Haagan alueiden omistaja M. G. Stenius Oy. Yritys halusi asuttaa omistamansa alueet ja kaavoittaa ne siten, että otettaisiin huomioon Helsingin kasvumahdollisuudet. Työhön palkattiin tunnettu arkkitehti Eliel Saarinen, joka hakeutui yhteistyöhön kaupungin asemakaava-arkkitehti Bertel Jungin kanssa.

Eliel Saarisen suunnitelmissa Herttoniemen hahmo näyttää jo tutulta. Siihen kuuluu teollisuusalue rantoineen ja öljysatama. Länsi-Herttoniemen erottaa teollisuusalueesta Herttoniemen Bulevardi.

Tätä kuten muitakaan ennen alueliitosta tehtyjä yleiskaavatasoisia suunnitelmia ei vahvistettu poliittisessa päätöksenteossa.

Birger Brunila suunnittelee puutarhakaupungin

Birger Brunila, kuva finna.fi

Alueliitoksen jälkeen Länsi-Herttoniemi kaavoitettiin muutamassa erässä. Suunnitelmia oli tehty jo sodan aikana. Keskiosan kaavat valmistuivat vuonna 1946 ja niistä vastasi kaupungin asemakaavaarkkitehti Birger Brunila arkkitehti Aaro Alapeuson avustamana.

Brunila toteaa asemakaavaselostuksessa, että alue on osa laajempaa puutarhakaupunkimaista asuinaluetta. Asunnot oli tarkoitettu ensi sijassa Herttoniemen teollisuusalueen työväestöä varten. Pääosasta asuntoja tuli omistusarava-asuntoja. Teollisuusalueen yritykset rakensivat osan taloista työntekijöittensä ja johtajien asunnoiksi.

Alueelle kaavoitettiin omakotitaloja, rivitaloja, pienkerrostaloja ja kerrostaloja. Yhtenäinen puistoalue erotti suojavyöhykkeenä asuinalueen Porvoon tiestä (nykyinen Itäväylä). Asuinkortteleiden väleissä oli pienempiä puistoja.

Länsi-Herttoniemen asemakaavassa huipentuu ajan puutarhakaupunkisuunnittelun ihanne. Tiet kiemurtelevat luonnon mukaisesti. Kadunvarsiin on luonnon muotoja kunnioittaen sijoitettu shakkiruutumaisesti asuinrakennukset ja koulut. Kaavaan kuuluivat sosiaaliset ja kaupalliset palvelut. Lähiö oli suunniteltu luontaiseen, toiminnalliseen yhteenkuuluvuuteen Herttoniemen teollisuusalueen kanssa.

Shakkiruutukaavan puolesta oli puhunut jo suomalaisen kaupunkisuunnittelun suuri vaikuttaja Otto-Iivari Meurman. Tällainen kaava loi edellytykset asukkaitten ja pihamaiden yksityisyydelle tiiviydestään huolimatta.

Useimmista asunnoista oli avarat näkymät puutarhamaiseksi suunniteltuun ympäristöön.

Hiihtäjäntie ja Siilitie


Hiihtäjäntien alueen kaava vahvistettiin vuosina 1953–1954. Suunnittelijana toimi Irma Mikkola, esimiehenään Väinö Tuukkanen. Irma Mikkola suunnitteli myös Siilitien alueen, jonka kaava vahvistettiin vuonna 1954. Mikkola muutti itsekin Herttoniemeen Hiihtomäentie 20:een. Suunnittelijalla oli näin erinomaiset edellytykset tuntea seutu maastoineen.

Mikkolan ja Tuukkaseen kaavaselostuksessa luonnonmuodot nostetaan suunnittelun lähtökohdaksi. Siinä todetaan, että alueen tonttiyksiköt on ryhmitelty liikennekadun varteen siten, että alueen keskiosa jää jalankulkijoille rauhoitetuksi puistoalueeksi.

Asukasluku vaihdellut

Kaikkiaan Länsi-Herttoniemeen kaavailtiin 7280 asukasta, mikä merkitsi 121 asukasta hehtaaria kohden. Brunila puolusti näin tiheää asutusta alueen länsipuolelle (kaava-alueen ulkopuolelle) suunnitellulla yhtenäisellä puistolla. Asukasluku nousi kuitenkin 1960-luvun alussa 16 000 henkeen, laskeakseen vuoteen 2000 mennessä alimmillaan noin 8 000 henkeen.

Nykyään (1.1.2015) Länsi-Herttoniemessä on 8 626 asukasta. Herttoniemenrannassa asukkaita on 8 930 ja Herttoniemen yritysalueella 608.


LÄHTEITÄ:

Yrjö Harvia:
Erikoisselvitys Herttuaniemen liitosalueesta. Helsingin esikaupunkiliitos. Komiteanmietintö No 9. Helsinki 1936.

Eva Packalen:
Herttoniemi. Kylä, kartano, kaupunginosa. Helsingin kaupunginmuseo. Helsinki 2008.

Leena Vallinkoski-Sipilä:
Tutkielma Helsingin Herttoniemelle syntyneestä kaavoituksesta ja sen lähtökohdista. Herttoniemeläinen 2005.

Jouni Yrjänä:
Maata näkyvissä. Helsingin maanhankinnan viisi vuosisataa. Helsingin kiinteistövirasto. Helsinki 2013.

Kirjoittaja Hilkka Helsti ja Leena Vallinkoski-Sipilä
Ilmestynyt Herttoniemeläinen-lehdessä vuonna 2016