-3.5 C
Herttoniemi
EtusivuHerttoniemiHistoria ja kulttuuriKettis on täynnä historiaa

Kettis on täynnä historiaa

Kettutien nuorisotalo ”Kettis” lienee monelle Herttoniemessä kasvaneelle tuttu paikka. Joko siellä käytiin nuorena itse, tai sitten se oli paikka, johon olisi halunnut mennä, mutta vanhemmat eivät päästäneet. Kettiksen historia on monella lailla merkityksellinen – nyt yli neljäkymmentä vuotta palvellutta nuorisotilaa odottaa muutto uusiin Hertsin tiloihin. Sali, jossa on tanssittu, soitettu, näytelty, pelattu ja seurusteltu, puretaan ja nuoret siirtyvät kirjaston mukana uuteen paikkaa lähelle metroasemaa. Minkälaiseksi toiminta muodostuu siellä, ei vielä kukaan tiedä.


Kettiksen pitkäaikaisella nuoriso-ohjaajalla Kari Ruonelalla on paljon kerrottavaa nuorisotyöstä ennen ja nyt sekä siitä, miltä tuleva näyttää. Entisen ”Kettisnuori” Lea Packalén myös muistelee aikaa 70- ja 80- lukujen vaihteessa.

”Kettis löytyi kun uteliaina menimme ihastuksen perässä kuikuilemaan, että voitaisiinkohan mekin alkaa pyöriä siellä. Ikää oli 13 vuotta. Huijasimme olevamme jo 14-vuotiaita, sillä silloin jaettiin nuoriso ns. nappuloihin sekä isoihin ja vasta 14-vuotiaina pääsi mukaan iltarientoihin. Joku ohjaajista otti meidät ystävällisesti vastaan eikä jännittänyt enää yhtään. Ikäkysymyksessäkin joustettiin. Olimme jo
muutaman kerran aikaisemmin käyneet kurkkimassa ikkunasta kun yksillä ihanilla pojilla oli bändi. Triona ne harjoitteli salin lavalla tiukasti: ”Keep on knockin but you can´t come in”. Se ei ollut mitenkään viesti meille, vaan oltiin entistä varmempia siitä, että sisään oli päästävä.

Kettis avasi nuorille ovensa vuonna 1972. Siitä tuli nopeasti paikka, johon mentiin heti koulun jälkeen viettämään aikaa, palaamaan ja juttelemaan kavereiden ja myös ohjaajien kanssa. Monille nuorille silloin isäntänä toiminut Paltilan Pekka sekä Vilma olivat läheisempiä kuin omat vanhemmat – heidän kanssaan uskalsi avautua ja puhua asioista, joista kotona ei voinut puhua.

Kettis on turvallinen paikka nuorille

Kari Ruonela, itsekin entinen kettisnuori, aloitti työnsä ohjaajana vuonna 1982. Hän tietää, kuinka tärkeätä nuorille on tulla kuulluksi ja sitä kautta tuntea olonsa turvalliseksi.

– Ennen pystyttiin puhumaan vaikkapa päihteiden käytöstä, nyt kukaan ei uskalla puhua, koska kaikki tietävät, että työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa asiasta. Nuorisotyöstä on tullut sosiaalityötä, Ruonela toteaa.
Ennen oltiin hyvin reviiritietoisia, nuoret saattoivat käydä Kettiksellä vaikka joka päivä.
– Kymmenisen vuotta sitten tilanne muuttui, ehkä somen myötä. Nuoret liikkuvat enemmän eri talojen välillä sen mukaan, mitä missäkin tapahtuu ja tapaavat toisiaan kauppakeskuksissa ja hakevat turvaa toisistaan.
Ruonela pitää muutosta huolestuttavana, jengiytyminen ja ”kukkotappelut”, joita ympärillä olevat kuvaavat ja varsinkin tyttöjen väkivaltainen käyttäytyminen ovat ikäviä ajan mukanaan tuomia tosiasioita.

Uudesta ilmiöstä huolimatta Kettis on edelleen monelle paikka, jossa voi olla turvallisesti sellainen kuin on. Voi osallistua toimintaan tai voi vetäytyä rauhassa sohvan nurkkaan. Kukaan ei velvoita, eikä hoputa toimimaan. Parhaimmillaan kävijöitä on 70 päivässä. Se kertoo paikan merkityksestä.

Elettiin vuotta 1975 ja porukkaa oli sankoin joukoin hyvinkin monenlaisista taustoista. Meidän ikäluokkaa oli paljon ja kaveruussuhteet vahvoja. Paljon pelailtiin korttia, bilistä, pingistä ja juteltiin, mutta erityisen paljon tanssittiin. Erilaiset kuviotanssit oli muodissa ja iltaisin tanssittiin ihan kahvilatiloissa. Joku oli tuonut ennen Suomen markkinoille saapumista Ruotsista Baccaran Yes sir I can boogie -sinkun ja sitä kuunneltiin ja tanssittiin ehkä n. 20 kertaa illassa. Discoja oli myös ja niissä
sitten jorailtiin muodostelmia. Tanssi oli niin kova juttu, että ohjaajat järkkäsivät tanssikurssin.

– Discoilua ei enää paljon harrasteta.
Nuoremmat tosin vielä tykkäävät tanssista, mutta samalla pitää olla jotain muuta ohjelmaa, limboa tai muuta kilpailua, Ruonela kertoo..
Sali sen sijaan on edelleen kovassa käytössä, nuoret pelaavat erilaisia pallopelejä ja viikonloppuisin tila on tiiviisti varattu mm. Sykkeelle ja Hertsikan Pumpulle.
Tilan purkaminen tuleekin olemaan iso murhe niin Kettiksen kävijöille, kuin alueen toimijoillekin. Samanlaista monitoimitilaa ei ole tiedossa. Myös musiikin harrastaminen menee vaikeaksi.

Kettis tunnettiin bändimyönteisenä paikkana

Kettiksen varhaisista ajoista ei voi puhua ilman Pekka Paltilaa. Silloinen isäntä teki todellista kulttuurista nuorisotyötä! Pekka reagoi herkästi nuorten toiveisiin ja oma-aloitteisuuteen sekä sai aikaan innostusta. Hän käynnisti Bändikatselmukset (nyk. Ääni ja Vimma) sekä laajan teatteritoiminnan.

Pekka Paltila kuunteli hyviä soittajia, jotka treenasivat Kettiksen bänditiloissa, mutta jotka eivät koskaan saaneet kokonaista tunnin settiä kasaan. Hän järjesti tapahtuman, jossa jokainen bändi sai mahdollisuuden soittaa pari biisiä täydelle salille – kuulijoissa muita bändejä ja heidän kavereitaan.

– Yhtenä viikonloppuna saattoi esiintyä 80 bändiä. Monet saivat hienon kokemuksen esiintymisestä ja jotkut pääsivät palkinnoksi tekemään demonauhaa, Ruonela kehuu Paltilan ideaa.

Tapahtumissa oli aina kunnon PA:t ja tekniikkamiehet. Ja Vilman tekemää kalasoppaa. Monet nimibändit treenasivat 80-luvulla Kettiksessä päiväaikaan. Kettiksen maine bändimyönteisenä paikkana oli tunnettu. Idea oli, että he saivat käyttää treenikämppää esim. harjoitellessaan kiertueita varten ja PA-treenit pidettiin sitten salissa, jonne nuoret olivat tervetulleita. Keikkoja heitti ainakin Pave Maijanen bändeineen, Eve, Hector ja Broadcast. J. Karjalainenkin esiintyi hiottuaan Varaani-levyä monta päivää. Fröbelin palikat sekä Laika & The Cosmonauts ottivat ensiaskeleet Kettiksessä. Unohtaa ei voi myöskään Honey Aaltosen luotsaamaa rhytm and blues -bändiä Tortilla Flat.

Ruonela lisää listaan vielä 22 Pistepirkon ja Kultakuumeen, joka voitti rockin SM-kilpailun1987. Musiikin harrastamisen muoto on muuttunut, nuoret eivät välttämättä halua soittaa bändeissä, mutta tehdä musiikkia muilla keinoin. Tähän tarvittaisiin myös tilaa ja välineitä.

Kettiksellä harrastettin 70-luvulla myös teatteria. Ohjaajana oli Martti Hellström, Kauko Helovirran poika.

Pekka ja Martti saivat aikaan valtavan innostuksen. Useita näytelmiä tehtiin ja porukkaa oli ajoittain tosi paljon Näytelmässä Tuomo Tupakantupruttaja oli mukana koko perusjengi ja vielä bändi omasta takaa. Kuten nimestä voi päätellä, kyse oli valistusluonteisesta jutusta, mutta hyvällä huumorilla höystettynä. Yksi käsikirjoittajista oli edesmennyt Matti Pellonpää. Näytelmä sai suuren suosion ja sitä esitettiin monissa kouluissa. Pukuhuoneissa poltettiin salaa tupakkaa ja sitten mentiin lavalle valistamaan. Lavasteita tehtiin yhdessä. Yhteishenki oli hyvä. Kaikenlaisia kommelluksia tietty sattui, mutta into
jatkui, myös ohjaajalla.

Muutto askarruttaa nuoria

Ruonelan mukaan nuoret suhtautuvat tulevaan muuttoon varauksella. Yhteiset tilat kirjaston kanssa saattavat aiheuttaa ongelmia. Kahvilatyyppinen tapaamispaikka saattaa toisaalta vähentää nuorten kävijämäärää, mutta ehkä lisätä kahdenkeskisiä kohtaamisia.

Hän muistelee jonkun kasvatustieteen professorin sanoneen, että ihan sama, minkälaista ohjelmaa järjestätte nuorille, tärkein asia on kuitenkin, että olette aikuisina olemassa nuorille. Kuuntelette edes hetken, se voi riittää. Kettiksen monipuolinen ja värikäs historia on kuitenkin iso osa kulttuurija nuorisotyöstä, mitä Herttoniemessä on ollut ja jota lämmöllä monet muistelevat edelleen.

Ennen ”Vaatteet on mun aatteet” -aikaan oltiin merkkitietoisia. Beavers, Levi’s, Wrangler, Lee ym. merkit olivat farkkujen aatelia. Kuka muistaa sitä, kun farkkujen takataskusta törrötti isokahvainen, muovinen, sininen tai punainen kampa? Perstaskut meni usein rikki. Uudet farkut piti pestä juuriharjalla ennen käyttöönottoa, jotta ne oli cool. Ne myös kavennettiin reisistä tosi tiukoiksi. Muutenkin farkut oli
niin kireät, että pesun jälkeen piti mennä makuuasentoon ja pungertaa nappi ja vetskari kiinni, lopuksi piti kyykistellä muutama kerta, että farkut asettui kunnolla päälle. Urheiluvaatebisnes pyöritti nuorisoa jo 70-luvulla. Mutta erityisesti hienot baseball-takit ovat jääneet mieleen. Samoin bootsit, joiden koroissa piti olla raudat.

Kursiivilla painetut lainaukset Lea Packlénin julkaisemattomista muisteluista.
Teksti: Tarja Merivirta
Kuvat: Kari Uittomäki ja Kettiksen arkisto
Artikkeli on julkaistu Herttoniemeläinen-lehdessä vuonna 2019.

Tuoreimmat

2,779FanitTykkää
88SeuraajatSeuraa
164SeuraajatSeuraa
Herttoniemi
hajanaisia pilviä
-3.4 ° C
-2.8 °
-4.5 °
87 %
1kmh
75 %
su
-3 °
ma
-0 °
ti
1 °
ke
1 °
to
1 °