Einar Vuorenmaa on asunut Herttoniemessä vuodesta 1946 ja Aarre Lang vuodesta 1954. Tässä he muistelevat 1940- ja 1950-lukujen Herttoniemeä:

Kun katselee tämän päivän Herttoniemeä, on vaikea kuvitella millaiset oli näkymät 40-luvun lopulla, jolloin nykyrakentaminen varsinaisesti alkoi. Alueliitos Helsinkiin tapahtui 1946. Samana vuonna alettiin rakentaa tuota nykyisinkin niin idyllistä omakotitaloaluetta, joka rajoittuu Karhutie – Hirvitie – Oravatie -Näätätie – Ilvestie ym. alueisiin.

Mutta varsinainen Herttoniemi –alkuperäiseltä nimeltään Herttuaniemi – sijaitsi heti Naurissaaren sillan jälkeen alkavalta alueelta jatkuen Santahaminan tien risteykseen, eli Martenkan kioskille saakka. Tälle välille Porvoontien molemmille puolin oli rakennettu huvila-asutus, joista monet rakennukset oli tuotu Terijoelta saakka.

Jos jätämme pois sen alueen, missä vielä nykyisinkin sijaitsee Herttoniemen siirtolapuutarha-alue, Kivinokan mökit ja Kulosaaren kartanon rakennukset, olemme alueella, joka on läpikäynyt täydellisen muodonvaihdoksen. Vaikka olen asunut Herttoniemessä vuodesta 1946 saakka, aina sattuu muistivirheitten aiheuttamia epätarkkuuksia. On vaikea muistaa kovin tarkkaan eri talojen sijaintia ja keitä niissä siihen aikaan asui.

Kulosaaresta tultaessa oli vasemmalla puolen tietä punainen Poliisilaitoksen talo – entinen kahvila Maja. Siitä oikealle notkon kautta luikerteli vanha tie kiemurrellen, haarautuen ensin oikealle entisen Poliisilaitoksen kulmassa jatkuen öljysatamaan. Suora tie haarautui jälleen Linströmin ja Elannon kaupan kohdalla – nykyisen Hooverin ja Telkon – oikean haaran jatkuessa rautatieasemalle ja vasemman päättyessä kioskille Santahaminan tien haaraan.

Poliisiasemalta lähtiessä notkosta noustessa oli vasemmalla puolen tietä kasvipuutarha, nykyisen Hitsaajankadun kulmassa. Oikealla puolella kalliolla asuivat Lahtiset ym. Sitten samalla puolen tietä oli Marten, Palokuntalaisten kesähuvila, Ritasmäki, allekirjoittanut ja Helin. Huviloita oli pitkin rantaa aina öljysatamaan saakka.

Aivan Paasivaaran tehtaan portin vieressä oli punainen talo, jossa asuivat mm. Simpura, Puronne ja Rosenberg. Herttoniemen Työväentalon rakennus oli takana, nykyisen Paasivaaran tehtaan piha-alueella. Siellä vietettiin monet hilpeät hetket! Kuuluin tuohon aikaan Herttoniemen Näyttämö-nimiseen yhdistykseen, joka ahkerasti järjesteli huvitilaisuuksia. Aktiiveja jäseniä olivat mm. Puronne, Wigman, Simpura, Pulli, Kaki ym. Toiminta loppui Paasivaaran margariinitehtaan saatua alueen haltuunsa.

Osoitteekseni riitti tuohon aikaan pelkkä huvilannumero, eli Herttoniemi 20. Alueella oli tietenkin monta muutakin taloa, eli huvilaa niin kuin siihen aikaan sanottiin. Tässä vaiheessa onkin aiheellista esittää anteeksipyyntö niille herttoniemeläisille, jotka tuolta ajalta eivät ole pysyneet muistissani! Olihan asukkaita jo tuolloin noin parisataa, joista henkilökohtaisesti tunsin vain murto-osan.

Tämä Santahaminan tienristeyksessä oleva kioski oli siihen aikaan ikään kuin keskus ja kohtaamispaikka herttoniemeläisille. Sinne sitä iloin käveltiin tai pyöräiltiin. Siellä tavattiin ja huulta heiteltiin. Oltiin yleensä melko sopuisaa joukkoa, ei viitsitty vaivata poliisia kovinkaan usein. Näihin aikoihin kioskia alkoi pitää Elna Hakamies. Kioskia alettiinkin kutsua Ellun kioskiksi.

Talvella oli hyvinkin vilkasta Herttoniemessä, olihan täällä hyppyrimäki. Yksi Eldin pojista leiskautteli melko pitkiäkin hyppyjä. Eldin ja Haapalan huvilat olivat Linstromin ja Työväentalon välisellä alueella.

Hirvenpään maja oli kaupungissakin tunnettu mm. tanssipaikkana. Yleensä ottaen se puoli Herttoniemestä oli pelkkää metsää ja kalliota.

Kioskilta kaupunkiin pain, Porvoontien oikealla puolen olikin sitten useampia taloja, jotka erosivat jonkin verran rakennustavaltaan. Ehkä siksi, että olivat uudempia.

Nykyinen Hiihtäjäntie sijaitsee rva Marténin mansikkamaalla. Ostoskeskus on hänen talonsa paikalla. Oikealla puolen asuivat mm. Wigman, Malmi ja Kantola. Kansakoulu oli vastapäätä nykyistä Herttuan krouvia. Vasemmalla puolella oli Tannerin huvila ja monta huvilaa, joitten nimeä en muista.

Pienen peltoaukeaman ympärillä ostoskeskuksen ja Itäväylän välissä olivat Saharin, Saldenin ja kaksi Linqvistien taloa.

Nuorisohotelli on Valkoskan asunnon paikalla. Halmeen kalkkitiilistä rakennettu talo oli silloisen Porvoontien tuntumassa. Toisella puolen asuivat mm. Renqvist ja Norden – noin nykyisen APU-lehtitalon kahta puolen. Nykyisen Hiihtäjätie 4:n takana asuivat mm. Koskiset, Sjöbergit, Degertit, Kaet, Luukot ja vielä monta muuta aina hyppyrimäen lähelle saakka.

Nykyisen Siilitien alkupäässä oli kaupunkilaisilla ns. viljelyspalstoja ja ainoa asunto sijaitsi nykyisen TB:n huoltoaseman paikkeilla. Myöskin nykyisen Susitien ja Hirvitien kulmassa oli talo, jossa Helanderit asuivat.

Muu osa Itäväylän länsipuolta oli pelkkää metsää. Kirkon kohdalla Porvoontien varressa oli kivimurskaamo, joka piti hitonmoista meteliä.

Herttoniemen Rautatieaseman tuntumasta Porvooseen pain aloitettiin tehtaitten rakentaminen osin 1940-luvun alussa. Aseman ja Roihuvuoren väli oli matalaa meren lahtea. Suunnilleen tällaiselta näytti Herttoniemi 18940-luvun lopulla. Entisellään ovat säilyneet vanha tuulimylly ja Herttuaniemen kartano.

Näin kertoo Einar Vuorenmaa.

Juttua täydentää Aarre Lang seuraavaan tapaan:

”Vuonna 1946 kylän keskus oli samassa paikassa kuin uusi, suunnitteilla oleva keskus, eli liikenneympyrän molemmin puolin. Tietysti kylässä oli pari kauppaa, Elantoa, kaksi koulua, työväentalo, hiihtomajat: ”Hirvenpää” ja ”Helsingin hiihtäjät” sekä Suojeluskunnan veteraanien parakkimaja: ”Hyppyrimäki”.

Kylän halki kulki Uusi Porvoon maantie, nykyinen Itäväylä. Keskuksessa, nykyisen liikenneympyrän keskellä, sijaitsi Shellin huoltoasema sekä kahvilaravintola ”Lintan karuselli”.

Huvilat oli rakennettu suunnilleen vuosina 1908 – 1920. Niissä oli hyvät puutarhat. Huvilat, joita oli noin 80, sijaitsivat Saunalahden ja nykyisen öljysataman rannoilla.

Posti tuli Herttoniemen rautatieasemalle, josta sen sai hakea itse. Osoitteeksi riitti: Herttoniemi, huvila no x. Itse asuin huvilassa numero 38 B. Se sijaitsi koulun vieressä, kylän keskustassa.

Työpaikat olivat pääväylien varsilla. Oli Tienhaaran kattohuopatehdas, Sohlberg, Tienhaaran teollisuus, Silkkikutomo, Mercantile, Mäntsälan meijeri sekä Tuotevälitys suurimmat mainitakseni. Myöhemmin tuli vielä Paasivaara.

Teitä oli ristiinrastiin. Venäläiset rakensivat tänne pyöreistä kivistä ”tykkiteitä” ennen ensimmäistä maailmansotaa. Niitä on vielä paikoin nähtävissä ja toivon kovasti, että ne säilytettäisiin tulevillekin polville. Metsät olivat niin komeet, ettei sellaisia näe enää kuin kuvissa.

Herttoniemeläisillä oli myös hyvät marjastusmahdollisuudet. Soita oli kolme: nykyinen urheilukenttä, Eränkävijäntori sekä Mäenlaskijantien varrella oleva leikkikenttä.

Karhutiellä kirkon ja Karhulinnan alapuolella oli santakuoppa, kaupungin sepelivarasto sekä kivimylly. Susitien alkupäässä oli Herttoniemen kartanolle kuuluneita muonamiesten taloja. Roihupellon teollisuusalue oli laidunmaana. Siellä olivat ”seerumivasikat” ja poliisien ratsuhevoset. Ainoa ”virma” oli kyllästämö.

Herttuaniemen liikennettä hoitivat kaupungin bussit sekä ”Anttilan kootut teokset”. Kaupungin vaunut ajoivat Santahaminaan, Marjaniemeen ja Vartiokylään ja ”kootut teokset” Kontulaan. Herttoniemeläiset saivat olla kärsivällisiä, silla liikenne ei aina ollut kovin säännöllista. Itsekin muistan miettineeni monet kerrat: ”Älä hättäile!”.

Raskas liikenne kulki Viikin kautta. Viikkiin käännyttäessä oli äkkijyrkkä tienhaara. Se oli kesälläkin vaikea, mutta erityisesti talvella oli siinä kuskien hermot kireällä.

Siilitien alkupää oli perunamaana, Autolan alue viljelysmaana. Aiemmin Herttoniemeen kuului myös Roihuvuori. Siellä sijaitsi kaksi kauppapuutarhaa, Strömsin kartano sekä Osuuskauppakoulu ja Osuuskauppamuseo.

Olen tässä yrittänyt muistella nykyistä kotikylääni. Jos jollain on lisäisi muistoja tai valokuvia, olisimme kiitollisia, jos toimittaisitte ne Herttoniemi-seuralle. Toivoisin myös, että me vanhat voisimme kokoontua joskus yhteiseen muistelutilaisuuteen.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Herttoniemeläinen lehdessä 15.9.1991.