Tämän jutun otsikko ”Mölylä. Se sana sisältää meidän oloissamme paljon” voisi olla lähes jokaisen Mölylän luonnossa koronavuonna viettäneen suusta. Lainaus on kuitenkin Söörnäisten työväenyhdistyksen käsinkirjoitetusta lehdestä vuodelta 1912. Mölylä on ollut helsinkiläisille rakas vapaa-ajanviettopaikka jo 120 vuoden ajan. Miten Mölylä ”löydettiin” ja mitä siellä ennen vanhaan
tehtiin?
Vielä 1800-luvulla työnantaja määritteli paljolti sitä, miten ja missä alaiset saivat viettää vähäisiä vapaahetkiään. Kun vapaa-aika 1900-luvun alussa lisääntyi, alkoivat työläiset etsiä itselleen vehreämpiä vapaa-ajan paikkoja Helsingin pölyisten katujen ulkopuolelta. Etsintäretkiä tehtiin erityisesti vesitse.
Monet luontoalueet olivat tuolloin yksityisomistuksessa, eikä luvallista paikkaa ollut löytyä. Lopulta eräänä elokuisena yönä vuonna 1901 Söörnäisläisten (aikalaisteksteissä Sörnäisten
työväenyhdistys kirjoitetaan useimmiten kahdella ö-kirjaimella) venekunta löysi Mölylän kallioiselle kaislarannalle. Nelihenkinen porukka vietti yönsä Mölylässä ja myöhemmin työväenyhdistys teki sopimuksen Latokartanon kartanonvuokraajan kanssa alueen käytöstä.
Mölylästä tuli suosittu kesäsiirtola työväenyhdistyksen jäsenille, ja tiettävästi alueella vietettiin reipasta kesäelämää ainakin vielä 1930-luvulla. Mölylän kallioille pystytettiin aina kesäisin työväen teltoista ja
pahvimökeistä koostuva ”palttinakylä”, jossa työläiset asustivat lapsineen luonnon helmassa. Alueelle saavuttiin pääasiassa vesitse yhteissoutuveneillä ja myöhemmässä vaiheessa höyrylaivalla.
Kaislikkoisessa mutarannassa uitiin sekä otettiin aurinkokylpyjä, telttojen suojissa saatettiin harjoittaa ”vapaata rakkautta” ja Mölylän taakse jäävä Bäcksin rinneniitty tarjosi oivan paikan harjoittaa ruumiinkulttuuria urheillen. Vaikka elämä Mölylässä oli aikaan nähden vapaampaa, oli juopottelu
ehdottomasti kielletty. Työväenyhdistys nimesikin oman ”nimismiehen” pitämään yllä järjestystä. Myös Mölylästä käsinkirjoitetuissa lehdissä kirjoitetut tekstit toimivat moraalinvartijoina.
Mölylästä kirjoitettiin 1910-luvulla kahdessa Söörnäisten työväenyhdistyksen julkaisemassa käsinkirjoitetussa lehdessä (Wäittäjä ja Vuorelan Pakinat). Käsinkirjoitetut lehdet ovat tuolle ajalle tyypillinen omaehtoinen julkaisumuoto, joita käytettiin yhdistysten sisäisten asioiden käsittelyyn. Aikana, jolloin työläisten luku- ja kirjoitustaito vasta alkoivat yleistyä, käsinkirjoitetut lehdet tarjosivat mahdollisuuden kokeilla kirjallisia kykyjään. Lehtiä julkaistiin aina vain yksi käsin kirjoitettu kappale, joka luettiin ääneen yhdistyksen kokouksessa. Lehdet olivatkin työläisille myös tärkeä yhteisöllisyyden ja yhteisön identiteetin rakentamisen väline. Lehdissä julkaistuissa teksteissä Mölylä piirtyy lämpimien ja ilkamoivien muistojen kesäparatiisina. Mölylällä ja muilla kesäsiirtoloilla oli kuitenkin myös symbolista arvoa: ne nähtiin luokkataistelun saavutuksena. Mölylän luonto edusti mielikuvissa työväen
vapautumista ja mahdollisuutta päättää itse omista asioistaan.
Moni asia on 120 vuodessa työelämässä muuttunut. Mölylän merkitys sydämissämme pitää kuitenkin yhä pintansa. Vielä nykyäänkin (etä)työn uuvuttama herttoniemeläinen hakeutuu Mölylän leppeille kallioille ja kuusikon katveeseen virvoittumaan. Näenkin Mölylään ja lähimetsiin perhevoimin
rakennetut risumajat alueen yli satavuotisen virkistäytymiskulttuurin jatkumona, joka toivottavasti on mahdollista tulevillekin sukupolville.
TEKSTI: LOTTA LEIWO
Artikkeli on ilmestynyt Herttoniemeläinen-lehdessä vuonna 2021
Teksti perustuu kirjoittajan folkloristiikan kandidaatin tutkielmaan ”Mölylä. Se sana sisältää meidän oloissamme paljon” Lähiluonnon kulttuuriset merkitykset helsinkiläistyöläisten
käsinkirjoitetuissa lehdissä 1910-luvulla. (Lotta Leiwo, Helsingin yliopisto, 2021).
Lue lisää Helsingin ja Mölylän ympäristöhistoriasta:
Kallio, Päivikki, Simo Laakkonen, Sari Laurila & Marjatta Rahikainen (1999). Nokea ja pilvenhattaroita : Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo.
Kansanen, Pekka, Simo Laakkonen, Sari Laurila & Harry Schulman (2001). Näkökulmia Helsingin ympäristöhistoriaan : Kaupungin ja ympäristön muutos 1800- ja 1900-luvuilla. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.