Käthe Haaga muistelee
Sain lahjaksi Herttoniemi – kirjan ja löydettyäni sivunne muisteloineen, päätin minäkin vähän muistella vaikka en asu enää Herttoniemessä.
”Ensimmäiset muistoni ovat Kivinokasta jossa vanhempieni ja heidän ystäviensä kanssa telttailimme urheiluseura Ponnistuksen alueella. Siellä vietimme mukavia, huolettomia kesiä. Valokuvia jäi muistoksi siitä ajasta.
Seuraavat muistot ovat Kipparlahden kallion takana olevasta satulinnasta. Se oli palokunnan kesäpaikka. Lyyli-tätini oli siellä emäntänä. Talo oli tosiaan kuin Satulinna. Siinä oli torni, jossa varsinkin sateella oli jännä istuskella. Kuunnella, kun sade ropisi kattoon ja antaa mielikuvituksensa lentää. Siellä oli lapsena mukava viettää kesiä serkkujen kanssa. Naapurissa asui myös lapsia joiden kanssa leikittiin, mutta heidän nimensä eivät ole jääneet mieleeni. Siellä oli lapsilla hyvät leikkipaikat. Sai uimarannalla polskia ja kalliolla kiipeillä. Tätini oli hyvä meloja. Vapaa-aikanaan hän kävi melomassa yksin tai joskus joku lapsista oli mukana.
Sieltä on myös yksi ikävä muisto, kun meinasin hukkua Kipparlahden uimarannassa. Viimeinen ihana lapsuuden kesä oli, kun olin siellä kesällä vuonna 1939. Myöhemmin seurasin lehdistä Satulinnani tarua ja polkupyöräretkellä kävin itse katsomassa hienon talon rappiotilaa sen viimeisinä hetkinä. Tuli ikävä olo. Muistan hyvin vielä lähettyvillä olleet talot, kaupan ja Poliisiaseman, josta hain henkilöllisyystodistuksen.
Seuraava muisto Herttoniemestä on muutamaa vuotta myöhemmin. Siilitien metroaseman kohdalla, missä nyt on autoliikkeitä, oli kaupunkilaisilla sodan jälkeen vuokrattuna viljelyspalstoja. Sellainen oli myös äidilläni. Siellä kävimme ahkerasti kitkemässä ja kastelemassa ja syksyllä saimme hyvän sadon talven tarpeisiin. Sodan jälkeen kulki myös nuorison tie Herttoniemeen. Porvoontietä kävelimme keväällä sunnuntaisin Hirvenpään majan pihalle ja takaisin kaupunkiin. Aurinko sulatti lumipenkkoja tien reunoilta joten oli vähän vesilammikoitakin, mutta se ei menoa haitannut, kun oli hyvät monot jalassa. Silloin emme vielä osanneet aavistaa, että joskus vielä asuisimme niillä nurkilla.
Seuraava kosketus Herttoniemeen olikin sitten muutto sinne. Merkitsimme nuorena parina v.1949 osakkeen Majavatie 9-11 asuntoyhtiöstä. Taloja rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa, sillä kaikesta rakennusmateriaalista oli pulaa. Ei saanut ikkunalaseja, oli putkimiesten lakko ja kaiken lisäksi rakennusliike meni konkurssiin. Lopulta, kun saimme uuden rakentajan, niin talo valmistui ja pääsimme muuttamaan v. 1951. Hintaa oli osakkeelle tullut oikein rutkasti lisää.
Hienoa oli kuitenkin päästä asumaan uuteen, valoisaan, tilavaan asuntoon pois vanhempien ahtaista nurkista. Silloin ei ollut jääkaappeja kaupassa, mutta me ostimme messuilta jääkaapin. Se oli Rosenlewin ja se tuli rautateitse Porista Herttoniemen asemalle. Sieltä sen sitten kärräsimme talonmiehen kärryillä kotiin! Oli se aika urakka. Olimme ostaneet jääkaapin osamaksulla ja maksut piti käydä maksamassa Havulinnan konttorissa Kaisaniemessä PSO:n talossa. Sellaista se oli -50 luvulla.
Silloin oli mm.omakotialue, Susitien Elanto, PYP:n pieni talo, kioski, Susitien pienet kerrostalot ja meidän Majavatie 9-11. Hirvenpään maja jossa pidimme yhtiökokoukset ja sen kohdalla Hiihtomäentiellä oli Toverien maja jossa oli myös kansakoulu. Hirvenpään alapuolella olevaa Viikkiin menevää tietä mennessä nykyisen urheilukentän lähellä olivat Suunnistajien ja Hiihtäjien majat.
Työpaikkani oli kaupungissa joten piti kulkea bussilla. Porvoontiellä Susitien risteyksessä oli pysäkki. Sieltä ajoi Tammelundin liikenne jolla oli Helsingin liikennelaitoksen vanhat bussit. Koskaan ei tiennyt pääsikö perille. Pian kuitenkin uusia kerrostaloja ja liikkeitä nousi kuin sieniä sateella. En niitä sen enempää luettele. Liikennekin luisti jo paremmin ja lähempää kaupungin omilla busseilla. Bussipysäkki oli nyt Majavatien risteyksessä, kun bussi meni vielä Susitietä Porvoontien kautta. Mieheni työpaikka oli Helsingin pitäjässä. Työpaikan bussi kulki Viikintietä. Menin lasten kanssa häntä vastaan Paloaseman kohdalle. Kuljimme Kettutien kolmion kautta jostain Hillerikujan tienoilta. Matkan varrella oli yksi vanha mökki. Kun Hiihtomäentie valmistui, niin bussi kulki Siilitieltä Munkkivuoreen asti. Pääsimme sillä mukavasti Munkkivuoreen mummolaan.
Olympiavuonna tarvittiin vieraille huoneita ja mekin vuokrasimme vieraille osan asunnostamme. Meillä asui ruotsalainen diplomaatti. Mäkikilpailujen aikana oli talojemme luona vilskettä. Kilpailijat käyttivät saunaamme pukuhuoneenaan. Mäessä pidettiin silloin isoja kansainvälisiäkin kilpailuja. Varsinkin illalla oli mukavan näköistä, kun mäki oli valaistu ja liput liehuivat.
Poikamme oli kova karkaamaan ja kolmipyöräisellä ajeli pitkin Herttoniemeä. Kerran taas poika oli huristellut pitkin Herttoniemeä kolmipyöräisellään naapurin tytön kanssa. Olivat kuulemma kirkon työmaalla. Kerran katsoin ikkunasta ulos ja näin poikamme kaverinsa kanssa ylhäällä hyppyrimäen tornissa. Sinne ei päässyt ylös muuten kuin mäkeä kiipeämällä. Portaat oli suljettu portilla. Pojat eivät uskaltaneet tulla alas, mutta lopulta tulimme alas samaa reittiä kuin ylöskin päin oli menty. Ei tullut pojasta mäkimiestä. Kavereita oli paljon taloissamme, mutta siitä huolimatta piti pihapiiriä avartaa. Poika oli silloin 3-4 vuotias.
Hyppyrimäellä järjestettiin myös Juhannusjuhlia. Komea kokko paloi hyppyrimäen alaosassa.
Muisteloissa on kerrottu jo aikaisemmin Herttoniemessä asuneista sen ajan julkisuuden henkilöistä. Meidän taloissa asui silloin lyhyemmän tai pidemmän ajan mm. Timo Sarpaneva, Henrik Tikkanen, Viktor Klimenko, Pirkko Karppi, Ritva Arvelo, Matti Oravisto ja Heikki Savolainen. Näin myös kirjailija Frans Emil Sillanpään istuskelevan Susitien PYP:n portailla vaikka sitä ei ole kirjassa mainittu hänen reitilleen.
Kun Kino Herttua avattiin mieheni oli siellä elokuvakoneenhoitajana monet vuodet. Lasten kanssa kävimme viemässä hänelle syötävää sunnuntaisin. Sunnuntaina oli pitkä työpäivä sillä näytöksiä oli viisi joista kaksi lastennäytöstä. Lapsista oli hauska katsoa elokuvaa luukusta.
Lapsemme kävivät Ahmatien koulussa ja Herttoniemestä muutettuamme kävivät kansakoulun loppuun tehden koulumatkan bussilla. Asuimme Herttoniemessä 13 vuotta. Se oli hyvä paikka asua. Oli hyvät ulkoilu– ja lenkkeilymahdollisuudet niin lapsille kuin aikuisillekin. Ulkoilimme paljon kesällä ja talvella Mölylässä, Viikissä ja Myllypurossa. Majavatien taloissa ei taida asua enää alkuperäisiä asukkaita, sillä olimme asukkaista nuorimpia. Viime kesänä kiertelimme vanhoilla kotinurkilla ja huomasimme, että pihaamme oli laitettu keinu ja lipputanko.
Perhe tarvitsi enemmän lisätilaa joten päätimme rakentaa omakotitalon. Saimme ostaa tontin Myllypurosta. Rakensimme taloamme kilvan Myllypuron vesitornin kanssa. Olemme nyt asuneet jo Myllypurossa 45 vuotta. Kauas emme Herttoniemestä menneet. Muistoja sieltä on paljon.