Suomen sodasta (1808-09) on tullut kuluneeksi kaksisataa vuotta. Venäjän Aleksanteri I:n ja Ranskan Napoleonin Tilsitissä 1807 allekirjoittaman sopimuksen mukaisesti tavoitteena oli Ruotsin pakottaminen mukaan Britanniaa vastaan tähdättyyn mannermaasulkemukseen. Kun diplomatia ei riittänyt, aloitti Venäjä sodan Ruotsia vastaan helmikuun lopulla 1808.
Sodan seurauksena Suomen monisatavuotinen yhteys Ruotsiin katkesi. Suomi – tarkemmin kahdeksan Ruotsiin kuulunutta lääniä – liitettiin Venäjän keisarikuntaan Haminan rauhassa syyskuussa 1809. Rauhassa Ruotsi menetti kolmanneksen alueestaan ja
väestöstään.
Hyökkääjän 24000 miehen vahvuisten joukkojen ylipäällikkönä toimi kenraali, kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevden. Venäjälle pari vuosikymmentä aiemmin loikanneen G. M. Sprengtportenin sotasuunnitelman mukaisesti venäläiset joukot jakautuivat kolmeen osastoon, joiden sotilaallisena tehtävänä oli eliminoida Ruotsin keskeiset linnakkeet Suomessa.
Eteläistä rannikkoa kohti Viaporia ja Turkua eteni 17. divisioona, jota johti kenraaliluutnantti Aleksei Ivanovitö Gortöarov. Sotaretken vaikutukset ulottuivat pian Helsinkiin ja sen lähialueille.
Nopeasti etenevät venäläiset ehättivät Porvoon ja Sipoon valloitettuaan Helsinkiin 2. maaliskuuta 1808. Venäläisten etujoukko eteni Viikin latokartanon kautta Sörnäisiin, jossa sitä vastassa oli 30 miehen vahvuinen jalkaväkipartio upseerin johdolla. Hämeentullissa oli kuusi kevyttä tykkiä asemissa.
Herttoniemi sijaitsi sotilaiden etenemisreitillä tai sen lähistöllä, sillä toinen sotilasrivistö eteni kohti kaupunkia Östersundomista Vartiokylän ja Herttoniemen kautta tai niiden ohi. Vartiokylässä oli rakuunavartio pitämässä silmällä kartanon ohi kulkevaa
talvitietä. Siitä miten vartio toimi vihollisen edetessä kohti kaupunkiin ei ole tietoa.
Venäläiset saapuivat Helsinkiin kello viiden aikaan aamulla. Joukot kohtasivat vain vähäistä vastarintaa. Helsinkiä puolusti yksi pataljoona, joka oli sekin saanut käskyn vetäytyä taistelutta vihollisen tieltä. Edes perääntymistä ei osattu organisoida ja jopa kaupunginporteilla ladattuina olleet tykit joutuivat venäläisten haltuun.
Valloittaja ei ryhtynyt hirmutekoihin väestöä kohtaan. Venäläisten joukkojen tiukka miehistökuri ja sodan alussa annettu mielialoja rauhoitteleva julistus tähtäsi siihen, että maan valtaus saataisiin tehdyksi Suomen väestölle niin vähän rasittavaksi kuin mahdollista. Rahvasta oli kehotettu jäämään koteihinsa ja virkamiehiä virkoihinsa. Monet tekivätkin näin etenkin eteläisimmässä Suomessa, jossa ei käyty suuria taisteluita.
Paikallisen väestön tehtäväksi jäi venäläisen sotaväen majoittaminen. Kevättalvi 1808 oli tavattoman kylmä. Majoittumista ulkosalle pyrittiin välttämään. Herttoniemen kartanon mailla oleviin rakennuksiin oli majoitettuna venäläinen tykistökomppanian puolikas ja jalkaväkirykmentti. Sotilaat olivat marssineet Herttoniemen seudulle Svartholmasta.
Herttoniemen kartanon päärakennus sijaitsi vielä Suomen sodan aikana Herttoniemensalmen rannalla. Puinen rakennus oli kaksikerroksinen. Vuonna 1799 kapteeni Johan Wentzel Rotkirch oli ostanut sen vara-amiraali Carl Olof Cronstedtiltä, joka Suomen sodan aikana toimi Viaporin komentajana. Sodan aikana kartanossa emännöi Rotkirchin puoliso, Antoinette Christine Rotkirch, joka oli jäänyt kartanoon muutamien sukulaistensa kanssa.
Tungos kartanossa oli valtava. Sotilaat majoittuvat kartanon alakerran huoneisiin. Rouva Rotkirch muutti sukulaisineen vinttikamariin samoin kuin kartanoon palkattu kotiopettajatar.
Suhteet kartanonväen ja sotilaiden välillä olivat tilanteeseen nähden hyvät. Paikalla ollut tykistöupseeri Nikolai Sabudski on myöhemmin eräässä kirjeessään kertonut keskustelleensa aluksi kartanon rouvan kanssa ranskankielellä, mutta oppineensa vähitellen päivittäisessä yhteydenpidossa myös ruotsia. Palkkioksi ruotsinkielen ”opetuksesta” hän antoi arvon rouvalle suklaakonvehteja. Sabudski toimi myös jonkinlaisena välimiehenä, jos miehistön ja kartanonväen välillä syntyi erimielisyyksiä viemällä valitukset eteenpäin. Näin hän saavutti vähitellen asukkaiden luottamuksen.
Sodan päätyttyä kapteeni Rotkirch omisti Herttoniemen kartanon vielä muutaman vuoden kunnes se siirtyi vuonna 1813 vara-amiraali Carl Olof Cronstedtille. Hänen aikanaan rakennettiin nykyinen kartanon päärakennus, jonka rungon muodostaa paikalla aiemmin toimineen fajanssitehtaan polttouunirakennus.
Eva Packalén
Ilmestynyt Herttoniemeläinen-lehdessä vuonna 2008